Yli vuosi Tinon perineaalityrä-leikkauksista

Näin kesäloman kunniaksi on korkea aika kertoa Tinon kuulumisia, ja varsinkin Tinon peräpään kuulumisia. Tinolla todettiin molemminpuoliset perineaalityrät keväällä 2018. Tyrät olivat luultavimmin vaivanneet jo aiemmin, jo syksyllä 2017 alkoi oudot oireet, mutta mitään ei ollut silloin nähtävissä ulospäin. Leikkauksien jälkeen tilanne on ollut hyvä perineaalityrien suhteen, eivätkä ne ole uusiutuneet.
Kun perinaalityrät eivät enää vaivaa, Tino voi nauttia aktiivisesta arjesta. Aktiivinen harrastusura on kuitenkin hiljalleen jäänyt taakse. Tinohan täytti jo 9 vuotta maaliskuussa ja olkapäässä on vanha nivelsidevamma, joten on parempi hieman hiljentää tahtia.

Tinon perineaalityrä-hoidon askeleet

  1. Keväällä 17.4. Tinolla todettiin molemminpuoliset perineaalityrät. Lue lisää käynnistä >>
  2. Ensimmäinen puoli leikattiin 26.4. Lue lisää tästä >>
  3. Toinen puoli leikattiin 11.5. Lue lisää tästä >>
  4. Pari viikkoa toisen puolen leikkauksen jälkeen oli ensimmäinen kontrolli. Lue lisää >>
  5. Toinen kontrolli oli noin 4 kuukautta toisen leikkauksen jälkeen. Lue lisää >>
  6. Kolmas kontrolli oli noin 6 kuukautta leikkauksista. Lue lisää >>
Tässä aiemmin keväällä (10.5.) Tino kävi vuosikontrollissa. Kaikki oli edelleen hyvin ja leikkauskohdat olivat pitäneet hyvin. Nyt ei enää ole kontrolleja edessä, mutta seuraan toki peräpään vointia. Tino jatkaa Levolacin syöntiä, n. 5 ml kahdesti päivässä ennaltaehkäisevästi, jottei vatsa mene liian kovaksi. Tinolla ei mene uloste mitenkään löysäksi Levolacista, kun annostelu on näin pieni, joten ei ole esimerkiksi tullut ongelmia anaalirauhasten kanssa.
Vaikka aktiivinen treenaaminen on jäänyt vähemmälle, niin Tino nauttii aktiivisesta arjesta. Rally-tokossa olisi tarkoitus jatkossa kisata ja meitä kutsuukin seuraavaksi MES-luokka.

Rally-toko ja aktiivinen arki

Tinolla olisi vielä tälle vuodelle osallistumisoikeus toko SM:iin, mutta ne kisat jätämme välistä. Tinon kroppa, varsinkin selkä, tuntuu menevän jumiin kovemmasta treenistä, joten se ei ole sen arvoista. Välillä höntsäämme tokoa ja lisäksi olen yrittänyt hieman aktivoitua rally-tokon suhteen.

Arki meillä on aina aktiivista ja Tino on täysillä mukana osallistumassa kaikkiin puuhiin ja retkiin. Lihashuollosta pidetään kiinni niin kuin aina – jumpilla ja säännöllisillä fyssarikäynneillä (n. 6-7 viikon välein). Nyt toivon Tinolle terveitä (eläke)päiviä.

Kommentit

  1. Hauskaa, että löysin blogikirjoituksesi koirasi perineaalityrän hoidosta. Omalla koirallani todettiin tänään sama vaiva ja leikkaukseen menemme luottavaisin mielin jo parin päivän kuluttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että löysit tänne! Ikävä vaiva, mutta Tinolla vaiva jäi onneksi leikkauspöydälle. Tino täyttää parin kuukauden päästä 13 ja perineaalityräleikkauksista tulee kohta 5 vuotta täyteen, eikä vaiva ole uusiutunut. Paljon tsemppiä teille leikkaukseen ja toipumiseen!

      Poista
  2. Moikka :) Olipa mukava löytää kirjoituksiasi tyrästä, sillä parin viikon päästä käyttiscockerillani on leikkaus edessä. Ja jännittää kovasti, joten mukava on lukea hyviä kokemuksia. Toivotaan, että leikkaus sujuu meilläkin hyvin. Cockeri on kastroitu pari vuotta sitten ja tuolloin eturauhanen oli aivan järkyn kokoinen. Koirahan ei ilmaissut mitenkään, että olo olisi tukala tai koskisi. Pissa vain lakkasi tulemasta. Yhdistän kakkavaivojen kehittymisen alkaneen tuosta kastroinnista. Toki pikku hiljaa. En tiedä, onko eturauhanen tehnyt vaurioita kasvaessaan, mutta tyrähän sieltä sitten pullahti. Koira on "vasta" 9 vuotias. Kakka onneksi kulkee jotenkuten psylliumin ja Levolacin avulla ja painan pullahtanutta suolta sisäänpäin, jos meinaa kunnolla jumittaa. Tyrä on onneksi vain toisella puolella ja toivotaan, että siihen jääkin.
    Meillä on kaksi muutakin koiraa ja nuorempi on puolivuotias bc :) Sille onkin töttöröpäinen kaveri sitten uusi kokemus.
    Mukavaa kevättä :)
    Sanna ja Aatos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelut vastauksen viipymisestä! Toivottavasti teillä on mennyt kaikki hyvin <3

      Poista

Lähetä kommentti