Linan ensimmäinen vuosi

Paljon onnea 1-vuotispäivänä, Lina! Minusta tuntuu aina pennun kanssa, että ensimmäinen vuosi vierähtää nopeasti ohi. Samalla kun haluaisin puuhastella kaikenlaista pennun kanssa, niin haluan myös ihan vaan olla ja oppia tuntemaan uutta nelijalkaista ystävääni. Lina on kiltti koira, terävyyttäkin löytyy, myös rohkeutta ja toisinaan epävarmuutta. Sekä fyysinen että henkinen kehitys on toki tämän ikäisellä vielä kesken.

Mitä kannattaa mielestäni tehdä pennun ensimmäisen vuoden aikana? Hömppäosastoon menevä juttu: ota paljon kuvia! Pentu kasvaa huimaa tahtia ja ulkonäkö muuttuu alkuvaiheessa jo ihan viikkotasolla. Teen itse aina kuva-albumin pennun ensimmäisestä vuodesta.

Asioita mihin minusta kannattaa panostaa eniten on pennun käsittely, sosiaalistaminen ja kouluttaminen. Meillä käsittelyyn kuuluu esimerkiksi kynsien leikkaaminen, turkin harjaaminen, ja hampaiden katsominen. Kannattaa muuten myös antaa vieraiden ihmisten käsitellä pentua. Meillä sosiaalistaminen tapahtuu esimerkiksi sillä, että pentu saa kulkea mukana mahdollisimman monessa paikassa ja nähdä erilaisia asioita. Tässä pitää tottakai aina katsoa, että pennulla on hyvä olla ja ettei se pääsisi pelästymään asioita. Kouluttaminen lähtee vuorostaan meillä siitä, että pentu osaa ottaa namin kädestä ja leikkiä kanssani lelulla. Kouluttamiseen kuluu toki myös arkisia asioita, kuten yksinolon opettaminen.

Lina on päässyt ensimmäisen vuoden aikana aloittamaan varsinkin tokon harrastamisen, hieman ollaan tehty myös agilitya ja lisäksi tuli kokeiltua vähän jälkeä. Kaikissa harrastuksissa ja treenaamisessa olen pitänyt mielessä Linan iän ja fyysisen kehityksen, eli kropalta ei pidä vaatia sellaisia liikkeitä, mihin se ei vielä kehityksen puolesta ole valmis. Toki myös henkinen kehitys ja taso on pitänyt huomioida, jottei treenaamisesta tule liian kuormittavaa. Tässä pitää osata lukea omaa pentua, tai tarvittaessa hakea apua kokeneemmalta kouluttajalta.

Linan treenividot ensimmäisen vuoden varrelta olen koonnut omalle listalle >>
Tässä Lina leikkii sille vieraassa puistossa n. 8 viikon ikäisenä. Kun olen liikenteessä pennun kanssa pidän aina sekä nameja että leluja mukana. Sillon voi helposti pienen kävelyn lomassa pysähtyä vahvistamaan suhdetta pentuun leikin ja/tai temppujen treenaamisen muodossa.

Terveysrintamalla Linalla on onneksi ollut hyvä ensimmäinen vuosi, joten onneksi esimerkiksi vakuutusta ei ole ollut tarvetta käyttää (lue lisää Linan vakuutus-asioista täältä >>). Tai itse asiassa hyödynsin Agrian vakuutukseen kuuluvaa FirstVet-palvelua kerran, kun Linalle tuli syvempi haava anturaan (lue tästä lisää täältä >>).

Varsinkin koiran ensimmäinen vuosi voi olla tapaturma-altis, joten suosittelen vahvasti vakuutuksen hankkimista pennulle heti siitä päivästä, kun pentu saapuu kotiin.
Lina sai viillon anturaan n. 3,5 kuukauden iässä. Lina hyväksyi onneksi nopeasti tassusiteen ja tossun, joten haava ei sitten juuri haitannut menoa. Koska Lina oli niin tottunut kaikenlaiseen käsittelyyn, niin haavan hoitaminen sujui täysin ongelmitta. Haava oli kuitenkin sen verran syvä, että otin yhteyttä Agrian tarjoamaan FirstVet-palveluun ja varmistin, ettei ollut tarvetta käyttää Linaa eläinlääkärillä. Haava hoitui onneksi kotihoidolla.
Kesällä Lina pääsi mukaan ensimmäiselle ulkomaanreissulle muun lauman kanssa, kun vuokrasimme asuntoauton ja lähdimme Norjaan seikkailemaan. Olen kirjoittanut enemmän koiran kanssa reissaamisesta aiemmassa postauksessa >>
Yksinolojen aikana Lina saa usein täytetyn Kongin. Sen parissa vierähtää aina hetki jos toinenkin. Lina on harjoitellut yksinoloa pienestä pitäen, asteittain pidentäen aikaa. 
Linalla ehti olla ensimmäiset juoksut ennen 1-vuotispäivää. Juoksut sujuivat onneksi hyvin, Lina ei itse asiassa tuntunut mitenkään reagoivan niihin (yhdet pöksyt neiti kyllä rikkoi).

Kommentit