Koirat mukaan reissulle: käytännön vinkkejä ennen lähtöä

Reissaamiseen tottunut koira on mukavaa seuraa niin pidemmillä matkoilla kuin lyhyemmillä retkillä.  Ennen reissuun lähtemistä on kuitenkin syytä selvittää muutamia asioita. Mitä siis kannattaa ainakin ottaa huomioon, kun koirat lähtevät mukaan reissuun?
Kesällä 2019 vuokrasimme asuntoauton ja suuntasimme Norjaan. Kohteeksi valikoitu Senja ja Lofootit. Tämä kuva on otettu Senjan saarella, kun kiipesimme Seglan huipulle. 

Ulkomaille asti – passi, madotus ja maahantulo-ilmoitus?

Mikäli matkan määränpää on ulkomailla, niin koira tarvitsee vähintään passin. Passin saa eläinlääkäriltä ja siinä pitää olla tietyt eläinlääkärin tekemät merkinnät esimerkiksi koiran rokotuksista. Kohdemaan rokotusvaatimukset ovat aina syytä tarkistaa hyvissä ajoin, jotta mahdolliset varoajat ehtivät täyttyä ennen matkalle lähtöä. Esimerkiksi ihan pientä pentua ei aina ole mahdollista ottaa mukaan matkalle, koska pentua ei ehkä ole ehditty rokottamaan kohdemaan vaatimalla tavalla.

On myös olemassa maita, jotka vaativat että koiran tulee olla madotettu eläinlääkärin toimesta ennen rajan ylittämistä riippuen mistä maasta koira saapuu. Esimerkiksi matkustaessa suoraan Suomesta Norjaan ei ole tarvetta mato- eli ekinokokkilääkitykselle, mutta mikäli poikkeaa Ruotsin puolella ennen Norjan rajan ylitystä, niin tämä vaaditaan. Sama pätee myös paluumatkalle Suomeen.

Jossain maissa koirista pitää lisäksi tehdä maahantulo-ilmoitus. Tämän voi usein tehdä joko ennakkoon netissä tai rajaa ylittäessä valitsemalla tullattavaa-kaistan. Esimerkiksi Ruotsissa on tällainen käytäntö.

Kaikki vaatimukset ovat aina syytä tarkistaa ennen matkaa sekä Ruokavirastosta (entinen Evira) paluumatkaa ajatellen että kohdemaan vastaavalta taholta. Vaikka olisit tottunut reissaaja, niin maahantulo-sääntöihin on voinut tulla muutoksia sitten viime reissun, joten ota tavaksi tarkistaa vaatimukset ennen jokaista matkaa.

Mikäli pysyt Suomen rajojen sisäpuolella, näistä asioista ei tarvitse huolehtia. Toki koiralla kannattaa aina ylläpitää voimassaolevat rokotukset, sekä madottaa tarvittaessa.
Aktiivi-loma Kolilla kevättalvella 2019 – koirien mielestä parasta oli vauhdikkaat kilometrit hiihtoladuilla. (Ennen laduille astumista kera koirien on aina syytä tarkistaa, että myös koirat ovat tervetulleita laduille.) 

Koiraystävällinen majoitus

Majoitusvaihtoehtoja kannattaa selvittää hyvissä ajoin, mutta kyllä majoitus usein löytyy hieman nopeammalla aikataululla. Tarkista aina, että majoituspaikka hyväksyy koiravieraat. Koirista tulee usein lisämaksua ja maksu voi olla esimerkiksi tietty summa per koira per yö. Tällöin useampi yö useamman koiran kanssa voi tulla melko hintavaksi. 

Olemme itse yöpyneet niin hotellissa kuin mökeissä ja koirat on otettu ilolla vastaan, kun niistä on ilmoitettu etukäteen. Jos oma koira on äänekkäämpää sorttia, niin valitsisin ehdottomasti mökkimajoituksen, jolloin seinänaapureiden ei tarvitse kärsiä koiran aiheuttamasta melusta, varsinkin jos melu on jatkuvaa.

Meillä aikuiset koirat osaavat jäädä kiltisti yksin odottamaan majoituspaikkaan. Pennulle/nuorelle koiralle rajaan aina pienemmän tilan yksinolon ajaksi, tai tarvittaessa pentu on lyhyet yksinolot häkissä. Otan pennulle oman, tutun ja turvallisen häkin mukaan, jolloin voin itse olla rauhallisin mielin tunnin tai pari poissa, tietäen että pennulla on kaikki hyvin ja ettei se tee tuhoja majapaikassa. Meillä koirat totutetaan aina häkkiin pienestä pitäen, jotta häkistä tulee koiralle mieluisa paikka. Koiraa ei kuitenkaan pidä jättää pitkiksi ajoiksi häkkiin.
Koirat sohvalla ja sängyssä? Kaikki majapaikat eivät arvosta koirankarvoja ja likaisia tassunjälkiä huonekaluissa. Mikäli haluat että koirasi saavat oleskella sohvilla, nojatuoleissa, jne., niin kannattaa napata kotoa mukaan esimerkiksi lakanan tai viltin, jolla voit vuorata koirallesi oman paikan sohvalle. Pienellä vaivannäöllä samme majoituspaikkojen pyörittäjät suhtautumaan koiriin positiivisesti.

Matkanteko koirien kanssa

Olemme pääsääntöisesti matkustaneet koirien kanssa autolla. Koiramme ovat myös olleet mukana laivalla muun muassa matkalla Ruotsiin. Silloin oli hyvä juttu, että koirille oli opetettu pissi-käsky, jotta tarpeiden teko kannella olevaan "hiekkalaatikkoon" onnistui (se ei nimittäin muuten ole mikään itsestäänselvyys). Juna ja bussi on myös tullut koettua, sekä nyt viimeisenä asuntoauto.

Koiramme ovat suhtautuneet kaikkiin kulkupeleihin hyvin. Ovathan ne pienestä pitäen päässeet tottumaan monenlaiseen matkustamiseen. Kyllä aikuinenkin koira oppii hyväksi matkakumppaniksi, mutta mikäli koiralla ei ole aiempaa kokemusta matkustamisesta, niin kannattaa aloittaa askel kerralla ja huolehtia siitä, että koiralla on aina turvallinen olo matkaa taittaessa.

Tänä päivänä suurin osa koiranomistajista tietävät, ettei koiran ole turvallista matkustaa vapaana autossa. Koiran paikka autossa on häkissä, takakontissa kalterin takana tai turvavyövaljaissa. Mikäli koira matkustaa häkissä, niin häkki on hyvä kiinnittää esimerkiksi turvavyön tai liinojen avulla. Kannattaa myös ottaa huomioon koiran koko, kun miettii missä koiran on hyvä matkustaa. Esimerkiksi vapaana isossa takakontissa ei ole pienelle koiralle paras paikka, vaan silloin takakonttiin tai (taka)penkille kanttaa hankkia koiralle sopivankokoinen häkki.

Meillä matka taittuu tänä päivänä kolmen keskikokoisen koiran kera farmarilla silloin, kun olemme autolla liikenteessä. Takakontin ja takapenkkien välissä on autovalmistajan tukeva verkko ja lisäksi autossa on koiraveräjä, missä on lukittavat ovet. Mikäli koirat on jätettävä odottamaan autoon lämpimänä päivänä voimme turvallisin mielin jättää kontin auki, kun saamme veräjän ovet lukittua. Sekä lämpiminä että kylminä keleinä pitää olla erityisen tarkkana, mikäli on tarve jättää koirat autoon odottamaan, joten tämä kannattaa miettiä jo ennen reissuun lähtemistä.

Tauotamme matkantekoa aina mahdollisuuksien mukaan koirien tarpeen mukaan. Pysähdymme normaalisti noin kolmen tunnin välein, mutta mikäli koirat nukkuvat tyytyväisenä saatamme ajaa myös hieman pidempiä pätkiä. Koirien tarpeet ovat kuitenkin melko yksilölliset, joten seuraamalla koiran eleitä huomaat kyllä, kun rupeaa olemaan tauon ja ulkoilun paikka. Mikäli ajomatka on pitkä, voi olla mukavaa katsoa sopiva tauko-paikka etukäteen – ehkä reitin varrelta löytyy jokin erityisen mukava ulkoilupaikka, kansallispuisto tai kesällä koiraystävällinen ranta.
Pitävätkö kaikki koirat reissaamisesta? Mieti ennen reissuun lähtemistä tuleeko koirasi nauttimaan reissusta. Esimerkiksi vanha koira ei ehkä enää jaksa olla mukana pitkillä retkillä. Meillä edesmennyt Pippin-vanhus pakkasi oman reissukassinsa ja jäi viimeisinä vuosina ystävälle tai perhepiiriin hoitoon. Siellä vanhus sai viettää oman, leppoisan loman sillä välin, kun muu lauma vietti aktiivilomaa.

Muista myös eläinlääkäri ja vakuutus

Ota etukäteen selville, missä on vähintään määränpään lähin eläinlääkäri – myös päivystysaikaan. Mikäli sattuu pieni vahinko, eikä tilanne ole aivan akuutti, ns. digitaaliset eläinlääkärit voivat olla avuksi (huom! vaatii nettiyhteyden). Jos koirallasi on Agrian vakuutus, saat ilmaiseksi apua FirstVet-eläinlääkäreiltä (FirstVet-ajan voi myös ostaa, mikäli koirallasi ei ole Agrian vakuutusta).
Mikäli matkakohde on ulkomailla, tarkista lisäksi että koirasi vakuutus on voimassa ulkomailla. Meillä esimerkiksi Lina-pennun Agria-vakuutus on voimassa alle vuoden mittaisilla reissuilla kaikissa EU-maissa, Norjassa ja Sveitsissä. (Olen kirjoittanut enemmän pennun vakuuttamisesta aiemmassa julkaisussa.)

Kirsu kohti seikkailuja!

Kun olet tehnyt etukäteen hyvät valmistelut matkaa varten, voit keskittyä täysin nauttimaan seikkailusta. Koirasi ei varmasti tule olemaan vauhtia hidastava tekijä!

Kommentit

  1. Hei!itsekkin olisin kiinnostunut asuntoauto matkailusta ison koirani kanssa,mitä siinä kannattaa ottaa huomioon asuntoautoilussa?(Suomessa vaan siis ajattelin reissata)Kyseessä on kummiskin auto joten jos miettii lämpimiä päiviä ja sitä että itse olisi poissa tunnin pari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka olimme kesällä liikenteessä asuntoautolla, niin meille ei osunut hellepäiviä, mutta aurinkoisia päiviä oli kyllä. Asuntoauto ei tuntunut lämpenevän samaan tapaan/yhtä nopeasti kuin auto, joten koirien muutamien tuntien yksinolot eivät koituneet meillä ongelmaksi. Tähän vaikuttanee kuitenkin sää aika paljon, joten ei taida auttaa muu kuin olla itse tarkkana. Asuntoautoissa on aika mukavasti ikkunoita/kattoluukkuja, mitkä saa auki, joten niiden avulla ilma pääsee vaihtumaan.

      Emme loppupeleissä tehneet kovin isoja järjestelyitä koirien takia asuntoautossa. Niille oli omat häkit mukana, missä olivat ajon aikana ja muuten loikoilivat missä milloinkin. Vesisäiliön vettä ei tietääkseni ikinä suositella juomavedeksi, joten olimme varanneet myös koirille vettä mukaan kanisteriin.

      Poista

Lähetä kommentti