Talvireissu koiran kanssa

Meillä koirat tulevat useimmiten mukaan reissuille, niin kesällä kuin talvella. Taitamme matkat yleensä autolla, mutta kertaalleen olemme talvella kokeilleet yöjunaa Lappiin ja takaisin. Koirien kanssa matkustaessa kannattaa ottaa muutama seikka huomioon, joten kokosin tänne onnistuneen talvireissun vinkkejä.


Varaa sopiva majoituspaikka

Kaikkiin hotelleihin, mökkeihin, jne. ei saa ottaa koiria, tai koirien määrä on rajoitettu. Lisäksi koirista tulee usein jonkinlainen lisämaksu. Selvitä siis etukäteen majoituspaikan kanssa, että koirat ovat varmasti tervetulleita, ja mihin hintaan.

Pohdi etukäteen, mitä haluat tehdä ja nähdä reissun aikana. Itse tykkään talvella sekä hiihtää että käydä retkillä kävellen, joten selvitän jo ennen majoituspaikan varaamista, mitä kaikkea alueella on tarjolla. Pyrin esimerkiksi katsomaan, että majoituspaikasta on lyhyt matka laduille, myös koiraladuille. Tykkään itse siitä, ettei aina tarvitse lähteä autolla majoituspaikalta, jotta pääsee esimerkiksi hiihtämään.

Lisävinkki talvireissuin mökkivalintaan: varaa sellainen mökki, missä on sekä pesukone että kuivauskaappi. Talviurheiluissa nousee usein hiki pintaan, joten on mukava saada vaatteita pestyä ja nopeasti kuivaksi. Kuivauskaapissa myös koirien tossut kuivuvat näppärästi.


Pakkaa mukaan koiralle

Talvireissuille koirien kassiin sujahtaa enemmän asioita kuin kesäreissuille lähtiessä. Talvella kassi täyttyy varsinkin erilaisista takeista ja tossuista. 

Meillä on on jokaiselle koiralle yleensä ohuempi fleece- ja/tai villapaita sekä paksumpi talvitakki mukana. Näitä voi käyttää joko yhdessä tai erikseen riippuen lämpötilasta. Meillä koirat ulkoilevat toki myös ilman vaatteita, mutta varsinkin jos on luvassa rauhallinen kävely kylmässä kelissä, niin takeille on tarvetta. Samoin vanhempi koira, tai pentukoira on syytä pukea matalla kynnyksellä.

Takkien lisäksi tossut ovat monelle koiralle tärkeät kylmällä kelillä. Koirista huomaa nopeasti, jos tassuja paleltaa – koirat nostelevat tassuja ja hyppivät kolmella jalalla. Lisäksi varpaiden väleihin voi kertyä lumipaakkuja, jolloin tossujen käyttö voi olla paikallaan myös silloin, kun ei ole kovin kylmää (riippuen kuinka paljon paakut häiritsevät koiraa). Meillä on yleensä koirille mukana kahdet setit neljän kappaleen tossuja, yhdet ohuemmat ja yhdet paksummat.

Koirille on lisäksi mukana ensiapulaukku, missä on muun muassa haavanhoitotarvikkeita, kynsisakset ja mahdolliset lääkkeet.

Lisävinkki majoittumista ajatellen: Jos koiralla on tapana oleilla sohvilla ja nojatuoleilla, niin ota mukaan suojapeittoja, jottei majoituspaikan huonekaluihin tartu karvoja ja likaa.


Matkan taittaminen

Meillä koirat ovat tottuneita reissaamiseen, joten automatkat sujuvat rennosti. Takakontti on koirien valtakuntaa – siellä niillä on pehmeä ja lämmin alusta, sekä riittävästi tilaa. 

Autolla matkustaessa on tärkeää, että koiria kuljetetaan turvallisesti. Koirille löytyykin paljon autoiluun sopivia varusteita, kuten häkkejä ja autovaljaita. Meillä on käytössä koiraveräjä sekä automerkin oma koirakalteri takakontin ja penkkien välissä. Näin koirat eivät pääse missään tilanteessa omatoimisesti pois kontista.

Muista että talvella voi olla tarpeen pukea koiralle jokin takki automatkan ajaksi. Meillä koirilla on usein villapaita tai muu vastaava vaate autossa talvisin.

Muista tauot! Koirat tarvitsevat jaloittelutaukoja. Meillä on tapana kävelyttää koiria noin kolmen tunnin välein.

Kertaalleen olemme talvella matkustaneet yöjunalla Lappiin ja takaisin (auto mukana). Piti olla ajoissa liikkeellä, että sai varattua paikan autolle ja lisäksi myös lemmikkihytin. Juna säästi meitä mukavasti ajamisesta, mutta juna oli kyllä sen verran äänekäs, ettei tullut nukuttua kovin hyvin. Koirille juna ei aiheuttanut mitään ongelmia. 


Retkeilyä kohteessa

Parasta on tietenkin saapua kohteeseen ja viettää ihania talvipäiviä. Meillä koirat kulkevat mukana lähes kaikilla retkillä, toki jonkun verran hiihdetään myös ilman koiria. 

Kansallispuistoissa on hyvä muistaa, että koiran tulee aina olla kytketty. Silloin pidempi remmi tai kelatalutin voi olla kiva, jotta koiralla on hieman enemmän liikkumavaraa – tietenkin ottaen huomioon muut kulkijat. Itse suosin valjaita pantojen sijaan, kun koirat kulkevat kytkettyinä. Valjaat ovat ystävällisemmät koiran kropalle verrattuna pantoihin.

Myös hiihtäessä koiran tulee aina olla kytketty ja hallinnassa. Koiran kanssa saa hiihtää koiraladuilla, sekä esimerkiksi myös laduilla, missä on erilliset koiravuorot. Hiihtäessä käytämme koirilla aina vetovaljaita ja remmeinä joustavia vetonaruja. 

Talvireissujen kävelyretkille puemme koirille usein sekä tossut että takit, tai nämä ovat vähintään repussa mukana. Repussa on myös koirien ensiapulaukku. Hiihtolenkeillä koirillamme on usein kevyet tossut, sekä tarvittaessa ohut ja joustava fleecepaita.


Ihania talviseikkailuita kaikille! 

Teksti on kirjoitettu yhteistyössä Agria Eläinvakuutuksen kanssa. Tiesitkö, että Agrian asiakkaana sinua palvelee Vet Guide -etäeläinlääkäripalvelu joka päivä klo 7-24? Sen avulla apu on lähellä myös talvireissulla. Lue lisää palvelusta >>

Kommentit