Pujottelua, neliötreeniä, kontakteja

Eilen oli tarvetta käydä tuulettumassa ja saada pää hetkeksi tyhjennettyä kaikesta ikävästä, joten suuntasin Katin kanssa Ojankoon vapaatreenaamaan.

Pujottelu: yhteensä 4 toistoa (2 per puoli) kohtuullisen helpoista kulmista. Pidin ohjureita vain kahdella toistokerralla ja Tino malttoi hyvin pujotella loppuun myös ilman ohjureita. Vauhti olisi voinut olla parempi, muttei se mikään huonokaan ollut.

Hyppyneliö: keskiviikon treeneistä jäi etenkin se hyppyneliö kaivertamaan. Ensisijainen vaihtoehto minulle siinä, oli ohjata edestä, mutta tämä vaati kovat kääntymiskäskyt. Takaaleikaten kuvio oli vuorostaan hidas ja itselläni oli tosi urpo olo, kun en saanut juuri liikkua. Kokeilin eilen molempia ja nyt edestä ohjaamalla sain jo melko helpolla ihan siistejä käännöksiä. Takaaleikaten oli edelleen ihan hölmö olo - ei vaan sovi minulle tuollaisessa kuviossa. Vahvistin kyllä sitten takaaleikkauskohtia esteen takana olevalla lelupalkalla ja silloin Tinokin meni kovempaa.

Pidin rimoja ensin 55, sitten 60, 65 ja lopuksi 55 cm. Tino pudotti joitain kertoja kuvion ensimmäisen riman (lähestyminen putkesta). Tässä ei ollut väliä, että oliko este 55 vai 65 cm. 65 cm hypyille Tino teki alkuun aika isoja loikkia, mutta muutamien hyppyjen jälkeen hyppykaari oli jo paljon parempi.

Keinu: hypyn ja putken kautta keinulle, pari toistoa. Ihan kivoja toistoja, mutta Tino voisi mielestäni lähestyä keinua hieman matalampana. Tino on oppinut hyvin jäämään kaikilla tassuilla keinun kontaktipinnalle.

Puomi: putken kautta puomille, ei sekoittanut keinuun, vaikka teimme sitä ensin. Jos Tino on oppinut jäämään keinulla kontaktipinnalle, niin sama koskee nyt myös puomia, vaikka tarkoitus siis olisi, että etutassut laitettaisiin maahan... Pitää taas vahvistaa puomin alastulokontaktin asentoa. Puomi oli pääsääntöisesti vauhdikas, mutta ylösmeno samalla aika lennokas, enkä mene sanomaan, että ylösmeno tuli jokaisella kerralla otettua.

Kommentit