Liikkua vai eikö?

Marjo Hytönen oli eilen kouluttamassa Tinon viikkoryhmää. Marjon ohjaustapa eroaa huimasta omastani. Itse haluan liikkua paljon ja ohjaan paljon edestä. Marjo vuorostaan liikkuu maltillisesti ja ohjaa sekä takaa että edestä, mutta myös reippaalla sivuetäisyydellä. Hän on tarkka siitä, mitä koira näkee ja mitä koira lukee riippuen siitä, miten ohjaaja on sijoittunut.

Piirsin suuntaa antavan ratapiirroksen eilisestä radasta:

Tino valui ihan reippaasti 2. putkesta, vaikka olin putken suulla nappaamassa  mukaan. Lisäksi pujottelu oli alkuun aivan sekava, kun Tino ei jostain syystä ollenkaan osannut aloittaa pujottelun oikein. Tino on tehnyt todella vähän sisäänmenovirheitä helpoista kulmista, joten en tiedä miksi meni nyt ihan lukkoon. Rauhoitimme tilanteen ja otimme pujottelun uusiksi. Nyt onnistui ja pujotteluvauhtikin oli ihan ok. Lopussa oli ohjurit.

Siirryimme sitten parantamaan käännöstä 2. putkesta. Marjo kehotti minua alussa pysymään hypyn, putken ja pujottelun n. keskipisteessä. Näin kertoisin sijoittumisellani, että putkesta ei jatketa suoraan. Tämä toimi ja Tino kääntyi ihan kivasti putkesta pujottelua kohti.

Tein pujottelun päähän valssin ja ohjasin sitten 5. putkeen työntämällä. Tämä sujui hyvin, mutta Marjo halusi, että kokeilisin viedä puomin vasemmalta puolelta tehden vedon putkelle. Tämä sen takia, että kun olen puomin oikealla puolella, niin kerron omalla sijoittumisella, että rata jatkuisi oikealle. Veto ja leikkaus putkelle onnistuivat kyllä hyvin. Olisi ollut kiinnostavaa tietää, että kumpi ohjaus oli nopeampi.

Kokeilin ennakoivaa valssia 6. hypylle ja 7-8 kohdan pyörittämällä. Tässä kääntökäsky 7. hypyllä oli ensin myöhässä, mutta saimme sen paremmaksi ja käännös olikin sitten hyvä. Kokeilin vielä 6-8 kohdan leikkaamalla 7. hypylle. Muutamien toistojen jälkeen sain ajoituksen melko hyväksi ja kohta oli ihan siisti. Tino reagoi kyllä tosi hienosti leikkauksiin.

11. hypyllä kävin niistämässä ja 13. hypylle leikkasin. Marjo halusi, että kokeilen 11. esteelle sivuetäisyyttä, niin että jäisin 11. ja 12. hyppyjen puoliväliin seisomaan rintamasuunta kohti putkea. Tämäkin onnistui, mutta itse olen sitä mieltä, että niisto lähellä 11. hyppyä oli nopeampi. Se tuntui myös sopivan minulle paremmin, kun tuo paikallaan seisominen ei ole minun juttu.

A sujui ihan ok:sti, alastulo olisi voinut olla nopeampi.

21-22 kohta sujui parhaiten leijeröimällä 8/13/25 hypyn.

Marjo kehui Tino taitavaksi ja mukavaksi nuoreksi koiraksi. Sanoi, että sillä on hieno hyppy :)

Kommentit