Lemmenlaakso, kuvaamista ja terveyttä

Kesä houkuttelee olemaan ulkona suurimman osan vapaa-ajasta, joten vietän harvoin vapaa-aikaa konen äärellä. Nyt olen kuitenkin ollut hetkiä vapaaehtoisesti (eli työajan ulkopuolella) koneella, koska hankin Lightroomin kuvankäsittelyä varten. Samalla myös kuvausinto otti kasvupyrähdyksen.
Portaita alas Lemmenlaaksossa.
Kävin viikko sitten tekemässä pienen retken Lemmenlaaksoon, ja toki kannoin samalla kameraa mukana. Lemmenlaakso on luonnonsuojelualue Keravanjoen varrella Järvenpäässä, noin 10 minuutin ajomatkan päästä meiltä. Teimme rauhallisen parin tunnin lenkin siellä ja minulla on jo suunnitelmissa toinen lenkki sinne, näillä näkymin jo tulevana viikonloppuna. Koirien kanssa oli mielestäni helppoa kulkea Lemmenlaaksossa, ainakaan Tinolle tai Devinille esimerkiksi portaat eivät aiheuttaneet ongelmia.
Tino 1.7.2018, Lemmenlaakso
Kovin paljon kuvia ei kuitenkaan tullut otettua retkellämme Lemmenlaaksossa, mutta muuten kamera on laulanut yhä useammin. Toki myös kesä ja valoisuus tuo omat lisämausteet kuville pimeähkön talven jälkeen.
Komea Devin 1.7.2018, Lemmenlaakso
Menin tosiaan ostamaan itselleni Lightroomin muutamia viikkoja sitten. Vaikken pidä itseäni ahkerana kuvankäsittelijänä, niin kylläpä Lightroom tuo ihan erilaiset mahdollisuudet verrattuna esimerkiksi Macin omaa Photos-ohjelmaan, millä käsittelin kuvat aiemmin. Tino on koiristani se hankalin kuvattava värinsä takia. Mustan ja valkoisen kohtaamiset ovat Tinolla hyvin selkeät ja valkoinen palaa helposti puhki tai sitten vuorostaan musta on niin tukkoinen, ettei Tinon tummat silmät erotu. Tähän Lightroomissa on oivat apuvälineet.
Pippin reilut 16 vuotta, korvat hulmuen
Harvemmin pääsen kuvaamaan myös muiden koiria, mutta tuossa muutama viikko sitten kävin Devinin kasvattajan luona, eli Heidillä kuvaamassa hänen uusinta pentuetta. Pennut olivat n. 5 viikkoisia kuvaushetkellä.
Kaikki pennut ovat kauniin ruskeavalkoisia
Tutkimusretkellä suuressa maailmassa
Ylpeä emä ja pennut, Pink-emällä on sama emä kuin Devinillä
Devinin puoliveli Jaska, jolla on Pinkin tapaan sama emä kuin Devinillä
Devinin emä Ink
Tämä viikko aloitettiin terveyspäivityksellä, kun Tino ja Devin pääsivät fyssarille. Tino ei ole käynyt fyssarilla sitten 12.4., eli ennen perineaalityrä-leikkauksia, mutta oli siihen nähden kivassa kunnossa. Oli jumeja ja kireyttä, mutta vastasi hyvin käsittelyyn. Myös Devin oli asiallisessa kunnossa, pientä kireyttä siellä täällä, muttei mitään isoa.

Kommentit

  1. Moi!Olisin kysynyt Tinon toipumisesta,oma koirani toipuu myös samasta leikkauksesta.Joudutteko käyttämään laksatiivia useasti?Puhuiko teidän eläinlääkäri että joutuuko perineaalityrä potilaalle käyttää laksatiivia loppu elämän ajan?Mietin että mahtaako olla kovin terveellistä laksatiivin käyttö useasti.Joudumme turvautumaan laksatiivin käyttöön vielä useasti viikossa joten mietin joutuvatko muutkin.Onko teillä ollut vielä ulostusongelmia? Miten on Tinon ulostaminen sujunut leikkauksen jälkeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Ja pahoittelut, kun en ole nähnyt kommenttiasi aiemmin. Tino voi oikein hyvin, eikä ulostamisen kanssa ole enää ollut samanlaisia ongelmia kuin ennen leikkauksia. Tino saa edelleen Levolacia, eli laksatiivia 2-3 kertaa päivässä 5-7 ml kerralla (Tino painaa n. 22 kg). Meillä lekuri sanoi, että monet perineaalityrä-potilaat syövät sitä koko elämän, jotta ennaltaehkäistään tyrien uusimista. Tinolla pitäisi tässä pian olla kontrolli, joten kysyn aiheesta silloin vielä lisää lekurilta. Miten teillä nyt menee?

      Poista
    2. Meillä menee ihan hyvin, Leikkauksen jälkeen koirani ummetus on helpottanut mutta ei kokonaan, joudumme turvautumaan laksatiivin 2-3 kertaa päivässä että vatsa toimii.

      Poista
    3. Mä muutin Tinolle myös hieman ruokintaa ja Tino sai alkuun turvotettua psylliumia ja nyt vaihtelevasti pellavasiemenlimaa ja turvotettua pellavasiemenrouhetta. Näiden pitäisi auttaa vatsan toimintaa. Liikunnan määrällä on Tinolla myös selvä merkitys suoliston toimintaan, eli suolisto toimii paremmin/nopeammin, kun on enemmän liikuntaa.

      Poista
    4. Me vaihdoimme koiramme ruokavaliota leikkauksen jälkeen eläinlääkärin käskystä, koirallamme todettiin myös struviittikiviä joten siirryimme virtsakivien liuotus ruokaan. Suositteletko jotain tiettyä merkkiä mistä olet tykänny psylliumista,pellavasiemenruoheesta ja pellavansiemenista? Miten olet yleensä antanut ne Tinolle? Olen kokeillut liikunnan lisäämistä mutta itse en ole siinä huomannut koiramme kohdalla eroa.

      Poista
    5. En tiedä onko merkillä kuinka väliä, ihan ruokakaupasta olen yleensä ostanut, eikä silloin aina ole pahemmin vaihtoehtoja. Psylliumin annoin turvotettua erikseen sellaisenaan, mutta pellavansiemenet ja -rouhe olen antanut muun ruuan kanssa.

      Poista
    6. Selvä,kiitos!:)

      Poista

Lähetä kommentti