Voimaa takapäähän hyppytekniikan avulla

Hyppytekniikka, yksi lempiaiheistani. Devin sai vihdoinkin päivitetyt harjoitukset Vappu Alatalolta BATin järjestämällä hyppyteknikka-kurssilla viime sunnuntaina. Läksyt pähkinänkuoressa ovat: enemmän voimaa taakse ja vähemmän sutimista etujaloilla. Kuulostaa ihan Deviniltä.
Iltapäivän ensimmäisenä harjoituksen oli kahdeksikko, missä oli 5 esteeen kaari molemmissa päissä ja ruotsalainen okseri kahdeksikon keskellä. Makseilla kaaren hypyt ovat lähtökohtaisesti 6 jalan päässä toisistaan.
Kahdeksikon toinen kaari
Ruotsalainen okseri yhdisti siis kaksi kaarta ja okserin 15 jalan etäisyys kaarteista mitattiin aina kaaren 1. ja 5. hypyn keskeltä. Okserin korkeus oli 25/35 cm, kaaren hypyt 15 cm. Devin ei tehnyt koko harjoitusta, vaan pelkästään kaarta molempiin suuntiin. Sutimista oli sen verran, että Devinille määrättiin takapään voimaharjoituksia.


Ennen siirtymistä voimaharjoituksien pariin, Vappu halusi vielä nähdä Deviniä perussarjalla (5 hypyllä 6 jalan välein). Siinä näkyi tuo sama sutiminen.


Voimaharjoituksessa Devinille sopiva kokoonpano oli seuraavanlainen:
Huom, mitat ja korkeudet optimoitu Devinille.
Devinillä ei pitäisi olla fyysistä estettä sille, miksei se luonnostaan laita tarpeeksi voimaa taakse, joten yllä olevan harjoituksen avulla Deviniltä vaadittiin takapään aktivointia. Varsinkin tällä harjoituksella jatketaan näitä voimaharjoituksia nyt jonkin aikaa.


Viimeisenä harjoituksena teimme hieman erilaista taipumista yhdistettynä set point:iin. Tämä on myös hyvä harjoitus Devinille ja takapään aktivoimiselle.
Set point + taipuminen
Keskimmäinen hyppy voi Devinillä olla tällä hetkellä max 50 cm. Välit ovat Devinillä 5 ja 8 jalkaa, tai 6 ja 9 jalkaa. Juuri nyt Devin saattaa hyötyä enemmän lyhyemmästä välistä.


Näiden harjoituksien lisäksi kolmas sopiva harjoitus Devinille on tällä hetkellä korkeuden arviointi (3 perussarjahyppyä + okseri, okser 60 cm korkeuteen asti). Siinä väli pidetään 5-5-8 jalkaa, jolloin lyhyempi väli (maksikoiralla normaali väli on 6-6-9 jalkaa) aktivoi takapäätä.

Ei siis muuta kuin viilaamaan tekniikkaa!
SaveSave

Kommentit