Pitkät, raidalliset joustinneule-säärystimet

Blogini on nimensä veroinen – kaikenlaista sikin sokin, joten tällä kertaa pistän tänne neulottujen säärystimien ohjeen. Annoin muutamalle ystävälle käsityö-lahjakortit joululahjaksi, eli he saivat tilata minulta haluamansa neuletyön. Yksi näistä töistä on nämä säärystimet. Tämä on ensimmäinen kerta, kun julkaisen neuleohjetta, joten laittakaa palautetta, mikäli ohje on hankala ymmärtää ja/tai siinä on virheitä.
"Riemun ihmiselle säärystimet" -projekti
Neuloin säärystimet puikoilla nro 3 ja säärystimiin meni noin 2,5 lankakerää (á 50 g) per yhtä väriä. Käytin Drops Karisma -lankaa väreissä musta (05) ja petrooli (73). Säärystimet ovat koko matkalta 2 o 2 n -joustinneuletta.

  • Luo 104 silmukkaa.
  • Neulo 9 ohutta raitaa, yhden raidan leveys on 4 krs. Ensimmäinen ja viimeinen raita on värissä petrooli.
  • Aloita ”12 krs/väri, 4 krs/väri, 4 krs/väri” -raidoitus ja toista tämä yhteensä 6 kertaa. Ensimmäinen 12 krs:n raita on mustalla ja tämän leveän raidan väri vaihtuu niin, että on vuorotellen musta ja vuorotellen petrooli.
  • Tee samalla kavennukset näin:
    • Ensimmäisen 12 krs:n raidan 2. krs: kavenna 30. & 31. s ylivetokaventaen, 32. & 33. s oikein yhteen, välikrs, toista kavennukset 29. & 30. s ja 31. & 32. s 
    • Toisen 12 krs:n raidan 2. krs: kavenna 28. & 29. s ylivetokaventaen, 30. & 31. s nurin yhteen, välikrs, toista kavennukset 27. & 28. s ja 29. & 30. s 
    • Kolmannen 12 krs:n raidan 2. krs: kavenna 26. & 27. s ylivetokaventaen, 28. & 29. s oikein yhteen, välikrs, toista kavennukset 25. & 26. s ja 27. & 28. s 
    • Neljännen 12 krs:n raidan 2. krs: kavenna 24. & 25. s ylivetokaventaen, 26. & 27. s nurin yhteen, välikrs, toista kavennukset 23. & 24. s ja 25. & 26. s 
    • Viidennen 12 krs:n raidan 2. krs: kavenna 22. & 23. s ylivetokaventaen, 24. & 25. s oikein yhteen, välikrs, toista kavennukset 21. & 22. s ja 23. & 24. s 
    • Kuudennen 12 krs:n raidan 2. krs: kavenna 20. & 21. s ylivetokaventaen, 22. & 23. s nurin yhteen, välikrs. toista kavennukset 19. & 20. ja 21. & 22. s
    • Kuudennen 12 krs:n raidan 10. krs kavenna: 18. & 19. s ylivetokaventaen, 20. & 21. s oikein yhteen, välikrs, toista kavennukset 17. & 18. ja 19. & 20. s.  
  • Neulo lopuksi 4 ohutta raitaa (4 krs/väri).
  • Päättele työ.

Kommentit

  1. Ihanat! Mä olen nyt innostunut neulomisesta ensimmäistä kertaa ikinä. Ensimmäiset töppöset tein just itselle. Seuraavaksi miehelle ja sitten varmaan jo kokohaalari mulle. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kokohaalari ei olisi yhtään huono idea. Mä olen välillä harkinnut villahousujen teko 😅

      Poista
  2. Kiitos ohjeesta! Sain sillä vihdoin kaipaamani pitkät säärystimet pakkasille farkkujen päälle. Ja nyt täytyy katsella noita koirajuttuja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta! Minunkin pitäisi tehdä tällaiset nyt itselleni.

      Poista

Lähetä kommentti