Pussi päähän ja luovuta? Vitsi vitsinä, selvittelyt jatkuvat.

Tinon hoidot (tai oireet) eivät suinkaan ole loppuneet, vaan edelleen haetaan vastauksia ja syytä oireisiin. Kuukausi sitten koostin siihen asti tehdyt tutkimuset sekä oireet (lue lisää täältä >>). Nyt on taas aika jatkaa tätä tarinaa.
Tino on edellisen terveys-päivityksen jälkeen käynyt kerran fysioterapeutilla ja lisäksi neurologin luona. Muuten olen seurannut oireita itse ja treenannut Tinon kanssa vähemmän kuin normaalisti. Ensin jätin pois kaikki istumiseen liittyvät asiat, myös esim. seuraamisen treenaaminen jäi lähes kokonaan, kaukot ovat olleet tauolla ja luonnollisesti kaikki sellaisten liikkeiden aloitukset, missä on pidempiä istumisia, ovat kiellettyjen treeniaiheiden listalla. Puhumattakaan paikkiksista. Pian vähensin myös rankempien liikkeiden treenaamisen, eli liikkeitä missä tulee kiertoja ja/tai nopeita käännöksiä (esim. kiertohässäkkä ja ohjattu). Eihän siinä sitten enää jäänyt paljon, mitä treenata – vähän tyhjään lähetyksiä korjauksineen sekä tunnaria.

Arkea Tino on saanut elää normaalisti, mutta muutamien pidempien lenkkien jälkeen on esiintynyt poikkeavuuttaa takapään liikkeissä. Tämä poikkeavuus näkyy alla olevassa videossa, kun valitsee toisen videon (eli paina oikeassa laidassa olevaa nuolta).

Fysioterapia 26.10., Evidensia Tammisto / Patricia Hirn: "Liikkuu edelleen huonosti, selkä köyryssä lyhyin takajalka-askelin. Seisten Tino pitää selkäänsä korostuneesti köyryssä ja häntä takajalkojen välissä. Kun etujalkoja nostelee ja paino siirtyy takajaloille häntä menee takajalkojen väliin. Selkää kuumottaa lannerangan alueella. Rintarangan kraniaaliosan tilanne on nyt hyvä. Rintarangan ja lannerangan ylimenoalue ja koko lanneranka on jäykkä ja kraniaalisesti arka. Lanneranagan alueen lihakset vaikuttavat olevan suojaspasmissa. Alustavasti tarkastettu neurologista tilannetta. Oikean takajalan asentotunto on hieman vasenta hitaampi. Vasemmassa takajalassa refleksit ovat normaalit. Oikeassa takajalassa patella- ja tibialisrefleksit vaimeat (gastrocnemius ok).

OHJE: Tällä hetekllä Tino ei vastaa fysioterapeuttiseen käsittelyyn, joten suosittelen neurologin konsultaatiota."
Eläinlääkärikäynti 22.11., Evidensia Finnoo / Anne Muhle: "Neurologisessa tutkimuksessa poikkeavaa oli: kyfoosi rinta-lannerangan liittymäkohdasta lähtien, kävelyssä kun kiertää kehää, takajalat ottavat lyhyempiä askelia (hypometria), kuitenkin kävely koordinoitunutta, raput normaalit. Asentotunto lievästi heikentynyt vasemmassa takajalassa, patella- ja tibialis-cranialisrefleksit normaalit, molempien takajalkojen koukistusrefleksi voisi olla voimakkaampi. Etujalkojen refleksit normaalit. Pää/niska taipuu hyvin, uhkausvasteet normaalit. Selkärangan tunnustelussa lihasjännitystä lapojen takana, sekä rinta-lannerangan kohdalla, ei arista ristiselän tunnustelua. Takajalkojen venytys taakse normaali.

Otettiin RTG-kuvat rinta-lannerangasta: tiivis hermoaukko L7/S1, suurentunut facettinivel L6/L7. Th11/Th12 -välilevytila kapea.

Tehtiin MRI-kuvaus lannerangasta (Th7-S1): ristiselässä L7/S1 lievä välilevyprotruusio, joka transversaalileikkeissä ei aiheuta cauda equina -kompressiota, hermojuurikanavat auki. Tehtiin kaikista välilevyistä poikittaisleikkeitä, muuten normaalit välilevyt, selkäytimessä ja hermojuurissa ei sairauteen viittaavaa.

Kokeillaan Tinolle kipulääkekuuria (tulehduskipulääke ja hermokipulääke) mahdollisen hermojuuriärsytyksen vuoksi. Lääkityksen ajan saa liikuttaa, mutta ei rasitusta. Kontrolli kuukauden päästä, aiemmin jos huono. Suosittelen Tinolle jatkossa fysioterapiaa, osteopatiaa, akupunktiota ja/tai hierontaa, kun koira on kivuton."

Tulehdukipulääkettä menee 2 viikkoa (ensimmäinen viikko korkeampi annos) ja hermokipulääkettä 4 viikkoa (2 viikkoa korkeampi annos ja 2 viikkoa puolikas annos). Neurologin mukaan magneettikuvaus antoi hyviä uutisia. Ne merkinnät, mitkä hän kirjoitti selästä on hänen mukaan pienet, eivät mitenkään poikkeukselliset, eivätkä tavallisesti aiheuta ongelmia (tämä jää toki nähtäväksi).
Pää pussiin ja huoli pois? Tino on tavallisesti ollut koko tämän oireilun aikana kaikin puolin oma itsensä – iloinen ja touhukas. Se on tietenkin tärkeää. Ainoastaan muutamia kertoja, kuten jos on ollut pidempään autossa (1-2 tuntia), niin on ollut sellaisen huolestuneen ja ehkä vähän vaivaantuneen näköinen. Silloin häntä roikkuu alhaalla ja selkä on köyryssä. Eli sama reaktio, mistä Patricia mainitsee, kun hän on käynyt Tinoa läpi (Tino ei ole aiemmin reagoinut läpikäymisiin niin). Kyllähän tämä asia pitää selvittää ja saada selkä rennomaksi, joten matka jatkuu.

Kommentit