Toko-koiran kesäloma-lajit

Tino keskittyi syksystä alkukesään melko tiiviisti tokoon. Syksylle osui vielä pari rally-koetta AVO-luokassa, mutta sen jälkeen rallyt saivat jäädä. Meillä oli tammikuusta lähtien toukokuun loppuun asti tahkottavana useita kovan tason toko-kokeita (karsintakokeet ja SM-kisat), joten tuli keskityttyä aika lailla niihin.
Mutta nyt on kesä (kelistä viis) ja toko-koira Tino viettää (ainakin osittaista) kesälomaa tokosta. Kun on pidemmän ajanjakson antanut kaikkensa jossain lajissa, niin sitten on minusta tauon paikka. Se tekee hyvää niin ohjaajalle kuin koiralle. Tauko tarkoittaa minulle tilanteesta riippuen joko totaalista taukoa kaikesta treenaamisesta, tai että treenataan muita lajeja.
Heti toko-SM:ien jälkeisellä viikolla, eli kesäkuun alussa Tino pääsi aloittamaan vepe-treenit ja treenit jatkuvat noin syyskuun puoleenväliin asti. Tino on syntynyt vepe-koiraksi ja suorittanut vepe-tehtäviä huimalla innolla ensimmäisestä treenikerrasta lähtien. Juuri nyt pohdin VOI-luokan "uutta" hukkuvaa. Liike muuttui aika paljon, kun tuli uudet säännöt tälle kesälle. Koira pelastaa nykyään hukkuvan viemällä pelastusrenkaan hukkuvalle. Hukkuva tarttuu renkaaseen ja koira hinaa hukkuvan rantaan köydestä, mikä on kiinni renkaassa. Vaihtoehdot ovat lähinnä joko opettaa koira kiertämään hukkuvan tai sitten kääntymään hukkuvan edessä. Tästä enemmän joku toinen kerta, kun pohdintani on edennyt.

Rally-tokon suhteen olin aiemmin sitä miteltä, etten aio kisata Tinon kanssa ennen kuin eläköityy muista lajeista. Tinolla on siis koulari ALO:sta ja AVO:sta, mutta VOI-luokka vaatii jo enemmän osaamista ja opettamista, kun pitää kaikennäköisten temppujen lisäksi osata seurata oikealla puolella. Nyt kuitenkin menin ja ilmoitin Tinon rally-kokeisiin samalla, kun ilmoitin Devinin. Näin ollen VOI-luokan treenit aloitettiin kolmisen viikkoa ennen koetta. Tulostavoitteet ovat toisin sanoen matalat. Tässä pieni videoklippi meidän ensimmäisistä treeneistä sitten syksyn:

Hinkataan varmaan nyt etenkin tuota oikeaa puolta, koska Tinolle on aika vahva mielipide siitä, että vasemmalle puolelle pitäisi päästä. Aiemmin tällä viikolla laitoin jopa muutaman tötsän maahan ja treenasimme pujottelua ja spiraalia oikean puolen seuruun yhteydessä:

Nyt on siis enää kaksi viikkoa kokeeseen ja paljon on vielä treenattavaa. Pidetään peukkuja, että kokeessa on helppo rata.

Kommentit