Voihan tunnistusnouto

Tunnistusnouto, tuttavemmin tunnari, yhdistettynä Deviniin aiheuttaa parhaillaan ongelmia. Devin pääsi niin kuin moni toko-koira heti nuorena tutustumaan tunnariin niin, että yksittäinen (oma) tunnari piilotettiin ulkona esim. ruohikkoon. Rinnalle lisättiin askel kerralla ensin kekoja vieraista kapuloista ja hitaasti yksittäisiä vieraita tunnareita oman kapulan vierelle/lähelle. En mielestäni edennyt mitenkään kovin nopeasti opetuksessa – olen treenannut eri osa-alueita paljon niin erikseen kuin ketjutettuna, mutten silti saa kokonaisuutta toimimaan.
Viime vuoden joulukuussa homma näytti tältä:


Teimme läpi talven paljon tuon tyyppisiä treenejä. Olin itse lähellä, jotta pääsin puuttumaan, jos Devin nosti tai koski (suullaan) vääriin. Sitä se nimittäin harrasti tuohon aikaan. Välillä oma kapula piilotettiin esim. ruutunauha-kasan alle, jotta Devinin oli pakko laittaa nenä kunnolla päälle. Sen lisäksi, että Devin saattoi nostaa vääriä kapuloita, se harrasti myös tunnareiden ohi juoksemista. Toinen vaihtoehto oli suorittaa jotain muuta tehtävää tunnareiden sijaan, kuten teki tässä kisamaisessa treenissä:


Väärien kapuloiden nostaminen tai niihin koskeminen väheni talven aikana mukavasti ja etsiminen muuttui aiempaa siistimmäksi. Tällä hetkellä suurin ongelma on kuitenkin, että Devin juoksee kapuloiden ohi (joko yli tai sivuun). Alkuun Devin juoksi vaan ohi ja palasi sitten omatoimisesti etsimään. Ajan kanssa homma on kuitenkin mennyt siihen, ettei Devin välttämättä mene tunnareiden luokse lainkaan. Devin saattaa nyt etsiä tunnareita esim. 5-7 metriä tunnareiden sivusta ja kun niitä ei löydy, niin Devin palaa perusasentoon sen enempää ihmettelemättä. Välillä on käynyt myös niin, että Devin juokse kyllä tunnareille, mutta pyörähtää sitten ympäri ja palaa sivulleni.

Olen nyt viime viikkoina yrittänyt puuttua turhaan/ohi juoksenteluun tämän tyyppisillä treeneillä:


Parhaimmillaan tunnarit voivat jo näyttää tältä:

En ole tyytyväinen palautuksiin, mutta kaikkea ei voi saada tai treenata kerralla. Juuri nyt keskitymme tunnarille menoon sekä itse etsimiseen. Eiköhän tämän tarina saa jatko-osan joku kaunis päivä.

Kommentit