Kuraa ulkona, kuraa sisällä - kurapuvun paikka?

Tino kantaa vähänkin likaisina keleinä todella paljon kuraa ja hiekkaa mukanaan sisälle. Etenkin hiekka uppotuu vatsakarvojen syvyyksiin, ja hiekkateitä täällä maalla riittää. Olenkin usein sanonut, että pian ostan kyllä kurapuvun Tinolle. En kuitenkaan sitten ole jotenkin kehdannut tai saanut aikaiseksi toteuttaa "uhkaukseni". Paitsi että nyt tein sen.
Ostin noin kuukausi sitten Tinolle Hurtta Slush Combat -kurahaalarin. Tinolle sopiva koko on 55M. Kokeilin Tinolle myös 55L (liian pitkät lahkeet ja Tino liikkui siinä hassusti, vaikka muuten näytti hyältä päällä) ja 60M (kauttaltaan liian iso). Tino koikeili lisäksi Rukan kahta kurahaalaria (vanha ja uusi malli), mutta nämä eivät olleet sopivia malliltaan (olisi tullut pissat housuihin, tai siis haalariin).
Minulla on nyt kieltämättä tarve selitellä, miksi ostin kurahaalarin työkoira-rodulle, joka ei sinällään tarvitse suojaamista. Voin rehellisesti sanoa, että eihän se haalari ole ensisijaisesti Tinon takia, vaan se on minua varten. Pitkille lenkeille en pue haalaria Tinolle, mutta lyhyemmille lenkeille kurasäällä puen, sekä jos minulla on kiire lenkin jälkeen (eli en ehtisi jäädä pesemään koiria). Sanotaan vaikka esimerkiksi, että minulla on 30 min aikaa. Voin käyttää koko sen ajan lenkillä tai voin käyttää siitä 15 min lenkillä ja toiset 15 min koirien pesuun. Ymmärrätte varmasti ajatukseni.
Tinon vauhtia haalari ei hidasta. Haalari onkin kivan ohutta materiaalia ja se kuivuu nopeasti. Olen siis ollut tyytyväinen ostokseeni ja sen takia piti vähän kirjoittaa aiheesta myös tänne. Devinillä on muuten sen verran lyhyempi karva kuin Tinolla, ettei Devinin vatsakarvoissa kulkeudu kuin murto-osa hiekkaa verrattuna Tinoon.

Kommentit