Teimme sen, yhdessä

Devin ei ole kisannut tokossa yli vuoteen. Edellisen toko-kokeen keskeytin ja sen jälkeen olemme käyneet pari kertaa möllitokossa ja muuten ollaan keskitytty treenaamiseen. Koemaiset treenit ovat sujuneet viime aikoina tosi hienosti, joten viime lauantaina suuntasimme kokeisiin. Valitsin meille kokeet Ojangossa, jotta Devin pääsisi tuttuun halliin. Kyllähän meitä jännitti, mutta Devinin mielentila oli hyvä ja Devin oli iloinen. Ei se tehnyt liikkeitä yhtä hyvin kuin treenitilanteessa, mutta silti kivalla asenteella.
Pistitä kertyi huimat 311! En olisi ikinä uskonut, että saisimme tuollaisen potin kasaan. Saimme lisäksi kunnapalkinnon ja sijoitus oli 1./5. Tuomarina toimi Anne Nokelainen. Liikekohtaiset pisteet suoritusjärjestyksessä:

  • Ruutu: 10
  • Merkin kiertäminen: 10
  • Seisominen seuraamisen yhteydessä: 10
  • Kauko-ohjaus: 10
  • Istuminen seuraamisen yhteydessä: 9
  • Luoksetulo: 10
  • Hyppy: 10
  • Seuraaminen: 9
  • Noutaminen: 9,5
Paikalla istuminen oli viimeisenä. Devin istui tosi nätisti, tästä 10 ja kokonaisvaikutus oli 9. Video yksilöliikkeistä:


Joitakin tekniikkavirheitä tuli, mutten aio paneutua niihin sen enempää. Näissä kokeissa fiilis oli se tärkein juttu ja siinä onnistuimme aika hyvin. Itse olisin voinut jännittää vähemmän, jotta olisin voinut liikkua ja olla kehässä luonnollisemmin.

Kommentit

Lähetä kommentti