Näytöt näytetty

Matka lauantain valmennusrenkaan näyttökokeeseen taittui lähikentän kautta Ojankoon. Lähikentällä kävin pikaisesti tekemässä pari ruutua ja ensimmäinen toisto meni taas huonosti. En edes ottanut tyhjään lähetysä mukaan, vaan jätin Tinon seisomaan ympyrään, mistä lähetin ruutuun. Tino sinkosi taas päättömästi joka suntaan, muttei löytänyt ruutua. En jäänyt tätä sen enempää murehtimaan. Sain toki tehtyä myös onnistuneita lähetyksiä ja siihen jätin valmistelut.
Toko on kivaa! Kuva Ina Ammunét
Onnistuin arpomaan meille viimeisen starttinumeron, joten paikkiksien jälkeen meillä oli tuntien odotus. Paikkis oli ihan ok. Toki maahan taas hitaasti, niin kuin yleensä, mutta sivulletulo suora.
Joko pääsee? Kuva: Ina Ammunét
Yksilöliikkeet sujuivat ihan hyvin ja kokonaisuus oli toimiva. Erityiskiitos Tinolle siitä, että teki aika täydellisen ruudun! Miten voikin mennä monet ruudut treenissä huonosti ja sitten kun on onnistuttava, niin silloin se myös onnistuu? Paras Tino!
Hyvä paikka ruudussa! Kuva Ina Ammunét
Ruutu oli siis hieno. Luoksari oli Tinoksi oikein siisti. Tasamaanoutokaan ei ollut niin paha kuin olisi voinut olla, mutta oli toki hieman ronski nosto. Seuruu oli kokonaisuutena ok, mutta mukana pienempiä virheitä, kuten että peruutus aukesi ulos ja muutama käännös vähän levähti. Kaukot olivat viimeisinä ja ne olivat hieman tahmeat, mutta tekniikka oli hyvä. Nyt ei auta muu kuin odottaa tuloksia. Tässä vielä video:

Kommentit