Viimeiset toko-tehis treenit hallissa

Treenit: tehis-toko (HSKH)
Koira: Devin 2 v.
Aika & paikka: 29.4, Ojanko (halli)

Pitkästä aikaa tuntui, että on tapahtunut edes hieman kehitystä. Oli muutenkin hyvä fiilis treenatessa.

Keskityimme alkuun paikkamakuuseen ja saimme pari koiraa kentälle häiriöksi. Devin osaa jo kivasti mennä maahan (leuka-maassa asentoon) suoraan sivulta. Pientä vinoutta esiintyy välillä, mutta tämä tuntui korjaantuvan sillä, että asetuin itse hieman edemmäksi (Devin siis normaalia taaempana perusasennossa). Devin nostaa edelleen välillä leuan (luvatta) maasta. Korjaa kyllä käskystä, mutta olen yrittänyt miettiä, että minkälainen korjaus olisi paras. Se, että sanon "ei" ja perään uuden lepo-käskyn ei tunnu ratkaisevan ongelmaa, koska Devin toistaa kuitenkin saman virheen uudelleen taas hetken kuluttua. Oli puhetta, että voisi kokeilla ottaa koko liike uudelleen, jos nostaa pään. Pitää miettiä.

Loppuaika humputeltiin hieman sivulletuloja ja luoksaria. Näihin sain ihan kivasti lisää asennetta, mutta sivulletulo vaatii edelleen työstämistä, jotta se olisi sellainen kivan napakka.

Nämä olivatkin viimeiset hallitreenit tälle kaudelle.

Kommentit