Kevättä ja treeniä

On kyllä ihanaa, kun piha rupeaa olemaan kuiva ja nurmikko vihertää! Olemme jopa uskaltaneet hieman treenailla kotona nurmella, vaikkei se ihan vielä kestä Devinin jarrutuksia ja kiihdytyksiä. Viime viikon sunnuntaina meillä oli kauden toiseksi viimeinen uintiaika Hyvinkäällä. Koska vepe-kausi kolkuttaa jo ovella, niin treenasin uinnin lomassa myös hieman vientiä, tai oikeastaan tuontia, kun paimenet saivat tuoda vientiesineen minulle.

Treenit: Remontti-ryhmä, agility (BAT, Anna Orenius)
Koira: Devin 2 v.
Aika & paikka: 21.4, Ojanko (halli)

Rata oli meille liian vaikea ja ahdas, ja Devin ajautui kerta toisensa jälkeen esteiden suorituslinjojen ohi. Kepit alkoivat viistosti niin, että oli parin metrin päässä puomilta. Lähestyminen oli hypyn kautta ja avokulma reilut 90 astetta. Devin keksi heti, että tässä haetaan varmasti puomin alastulokontaktin suorittamista, joten kävi aina hyppäämässä kontaktille ensin, ennen kuin suostui jatkamaan kepeille. Ei oikeastaan saatu tämä onnistumaan ilman käyntiä kontaktilla, mutta pitää nyt omatoimitreeneissä välillä treenata sisäänmenoja niin, että on häiriöesteitä lähellä.

Juoksu-A sujui kaikilla toistoilla hyvin! Olin virittänyt alasmenolle boksin yläriman. Vaikka A:n jälkeen tuli 180 asteen käännös, niin Devin teki silti siistin ja suoran alasmenon.

Treenit: Ahkerat toko-kurssi (HSKH, Sanna Tiilikainen)
Koira: Tino 5 v.
Aika & paikka: 21.4, Ojanko (halli)

Ihanan kurssin viimeinen kerta. Tino teki osan EVL:stä kisamaisesti muutamalla ylläripalkalla: luoksetulo, seuraaminen, ohjattu nouto, kaukot, ruutu ja tunnari. Sekä ruudun että ohjatun merkki oli oikein kiva, ruudun osalta Tino ei sitten vaan hiffannut, että missä ruutu (olisi pitänyt valmistella paremmin), mutta juoksi korjauksesta hyvin ruutuun. Tunnari takkuilee edelleen ja Tino on epävarma, vaikka tuokin lähes poikkeuksetta oman. 

Treenit: tehis-toko (HSKH, Mari Leiviskä)
Koira: Devin 2 v.
Aika & paikka: 22.4, Ojanko (halli)

Minulla oli tehis-blogin kirjoitusvuoro, joten pohdinnat löytyvät sieltä. 

Kommentit