Viikko 8: päällimäisenä jäi mieleen paikkamakuun kivinen tie

Treenit: Remontti-ryhmä, agility (BAT, Riikka Korvenoja)
Koira: Devin vajaat 2 v.
Aika & paikka: 17.2, Ojanko (halli)

Ohjauskuviot sujuivat kivasti, myös päällejuoksu, minkä kanssa on aiemmin ollut haasteita. Harjoituksen teemana oli jossain määrin pujottelu ja Devinissä näkyi hyvin harjoituksen puute. Sisäänmenot olivat lähes poikkeuksetta hienot, mutta pujotteluasento oli taas korkea, kun olin itse keppien oikealla puolella ja tässä lisäksi ongelmia viimeisen keppivälin kanssa (Devin jätti sen pujottelematta). Pitäisi vaan päästä tekemään asennetta ja lyhyempiä pujottelusarjoja, jotta Devinin itsevarmuus kasvaisi. Rimat pystyvät hyvin (50-55 cm).

Treenit: tehis-toko (HSKH)
Koira: Devin vajaat 2 v.
Aika & paikka: 18.2, Ojanko (halli)

Ohjelmassa oli kisamainen treeni ja tein Devinin kanssa kertaalleen ALOn läpi. Vapaana seuraamisessa Devin ei keskittynyt liikkeelle lähtöön ja tästä huomautin, ja otettiin uudelleen, jolloin sujui oikein kivasti. Muut liikkeelle lähdöt olivat hyvät. Jäävien viimeiset perusasennot olivat tahmeat, maahanmenosta Devin ei noussut ensimmäisellä käskyllä.

Devinille tehtiin lisäksi pieni paikkamakuu-häiriötreeni (kivoja koiria lähellä, koiria leikitettiin edessä ja takana). Kyllä Deviniä kiinnostaa häiriöt, mutten saanut samaa rauhattomuutta esille kuin kisapaikkiksissa on ollut.

Treenit: kontaktikurssi, agility (Senni Huotari)
Koira: Devin vajaat 2 v.
Aika & paikka: 20.2, Agility Akatemia

Katsoimme alkuun pikaisesti keinua, mutta se oli sen verran hyvällä mallilla, että siirryimme taas juoksu-A:n pariin. Laitoin boksin alkuun madalletulle A:lle ja Devin tähtäsi hyvin boksiin. Otimme parin toiston jälkeen boksin pois ja lähdimme hakemaan rennompaa juoksurytmiä. Vedättämällä ja kannustamalla tuli parhaat toistot, mutta Devin tarvitsee edelleen lisää eteenfokusta ja uskallusta. Melko alussa tuli yksi aika lennokas toisto ja sen jälkeen Devin oli useamman toiston verran hieman varovaisempi.

Treenit: toko SM joukkuetreenit (HSKH)
Koira: Devin vajaat 2 v.
Aika & paikka: 22.2, Ojanko (halli)

Devinille tehtiin alkuun häiriötreeniä (sekä ihmis- että koirahäiriöt) perusasennossa ja liikkeelle lähdöissä. Devin kiinnittää herkästi huomiota häiriöihin, mutta saatiin oikein hyviä toistoja. Jopa liikkeellelähdöt pidempien perusasentojen jälkeen onnistuivat.

Luoksetulo oli toinen pohdittava asia. Devin tulee tosi löysässä laukassa luoksetulossa, vaikken ole ottanut pysähdyksiä luoksetulon yhteyteen. Teimme erilaisia vauhtiluoksetuloja, mutta minusta ei vielä saatu tarpeeksi voimaa niihin.

Paikkamakuissa Devin oli naurettavan kiinnostunut vieruskavereista ja häntä heilui iloisesti ja korkealla oikein flirttausasenteella. Huomauttelin toki tästä, mutta eipä se tuntunut juurikaan kiinnostavan Deviniä. Mirkun kanssa oli puhetta, että Deviniltä puuttuu fokus tehtävään, tai ei välttämättä edes koe paikkamakuuta tehtävänä. Seuraava askel paikkamakuun kivisellä tiellä on opettaa Devinille leuka maassa asentoa ja katsoa jos sen avulla saisi paremman paikkismielentilan.

Viimeisessä setissä halusin tehdä jotain kivaa ja vauhdikasta, joten ajattelin, että ruutua olisi kiva liike. No ei ollut. Tällä kerralla namialusta ei toiminut toivotulla tavalla, eikä Devin mennyt yhtä reippaasti ruutuun kuin aiemmin. Kuunteli kyllä hyvin, eikä mennyt luvatta alustalle (alusta siis ruudun ulkopuolella), mutta oli jotenkin liiankin hyvin kuulolla.
Uutta paikkamakuu-asento työstettiin heti kotiin päästyä.
Paikkamakuun kivisen polun uusi suunta, vai sivuraide?

Kommentit