Miten pajon voikaan mahtua kolmeen päivään?

Treenit: toko (Riitta Jantunen-Korri)
Koira: Tino 4½ v.
Aika & paikka: 2.9, Järvenpää

Tällä kurssikerralla oli taas oma aika Riitan kanssa. Keskityin Tinon kanssa seuraamiseen ja siinä etenkin kontaktin pitoon. Riitta teki erilaisia häiriöitä ja Tino lankesi lähes kaikkiin, mutta korjasi kyllä nopeasti kontaktin uudelleen.

Riitta katsoi lopuksi vielä vasemmalle käännökset, kun niissä Tino tahtoo nyt jyrätä. Nämä korjaantuivat jo aika kivasti, kun hidastin hieman ennen kääntymistä ja annoin uuden seuraa-käskyn. Näihin voisi lisäksi välillä ottaa mukaan yhden peruutusaskeleen, jotta Tinon takapää aktivoituisi.

Devin: puhelinaika Pauli Keräselle 3.9

Sain ortopedi Pauli Keräsen puhelimen päähän keskiviikkona heti aamupäivästä. Pauli on siis ottanut Deviniltä ne viralliset luustokuvat. Mitä tulee vasemman takajalan epäpuhtauteen, niin on Paulin mukaan mahdollista, että se johtui siitä löysästä lonkasta. Hänen mielestä se luupiikki ei niinkään olisi syypäänä, koska se on ainoastaan seuraus tuosta löysästä lonkasta (lonkkamalja kasvattaa luupiikin avulla lisää syvyyttä maljaan, ja piikkihän on tosi pieni). Mikäli epäpuhtaus nyt johtui lonkasta, niin tämä voi olla merkki siitä, että lonkkanivelessä on jokin ärtymys päällä (peräsin iskusta tms.). Tämän takia Pauli määräsi nyt tulehduskipulääkettä ja hillittyä liikuntaa noin neljäksi viikoksi. Lenkit saavat kyllä olla pitkiä, mutta Devinin pitää olla remmissä, jottei pääse riehumaan.

Devin: fysioterapia (Patricia Hirn) 3.9

Patricia pystyi onneksi näinkin nopeasti katsomaan Devinin läpi. Vasen takajalka ei enää oireillut alkuviikosta, eikä siinä ollut Patriciankaan mielestä mitään poikkeavaa liikkeessä. Patrician mukaan liikket olivat muuten ok, mutta ympyrällä Devin ei käyttänyt oikea takajalka ihan yhtä hyvin kuin vasenta. Painonsiirtoharjoituksissa ilmeni lisäksi, ettei Devin oikein tahtonut siirtää painoa vasemmalle takajalalle.

Käsiteltäessä Devinillä oli isompi lihasjumi lannerangan kohdalla oikealla puolella, mutta tämä aukesi aika hyvin. Käsittelyn jälkeen painonsiirto oli paljon parempi ja jatkamme nyt seuraavat viikot painonsiirtoharjoituksilla (alkuun: etujalat nostetaan vuorotellen).

Treenit: toko (Christa Enqvist-Pukkila)
Koira: Tino 4½ v.
Aika & paikka: 4.9, Ojanko (ulkokenttä)

Oli aivan huippua päästä Christan koulutukseen! Keskityimme Tinon kanssa kaukoihin ja seuraamiseen. Kaukoihin haluaisin tahmaisuuden pois (tulee esille etenkin, jos on useampi liike alla). Tärkeintä olisi nyt saada vaihdoista voimakkaat ja maahan-istu vaihtoon voimaa saa esim. sillä, että tekee istu-maahan-istu sarjaa nopeassa tempossa namiavulla. Ideana tässä on se, että koira autetaan välittömästi taas istumaan, kun se on mennyt maahan. Näin koira pääse ponkaisemaan ylös paremmin, kun vaan käy nopeasti maassa. Toisena harjoituksena sitten samaa, kuin mitä teimme aiemmin Katjan kanssa, eli samalla kun käsketään istumaan, niin autetaan omalla jalalla viemällä se kohti koiran tassuja ja tarvittaessa hieman tökätään tassujen kärkiä.

Seuraamisen suhteen Christa katsoi ensin hieman pidemmän liikkuroidun seuraamisen. Tässä tuli hyvin esille Tinon ongelma, eli tiputtaa aina välillä kontaktin. Lähdimme liikkeelle häirityn kontaktin treenistä perusasennossa (sekä suullista että leluhäiriötä). Tässä Tino tsemppasi tosi hyvin muutaman huomautuksen jälkeen. Oli tarkoitus jatkaa tätä samaa häiriötreeneiä pienen seuraamispätkän ajan, mutta Tino jäikin pahemmin kiinni noutokapulaan, mitä Christa sattumalta potkaisi sivummalle. Rupesimme tämän takia työstämään kapulasta luopumista. Tino väisti alkuun ihan kunnolla taakseni, kun oli tarkoitus seuruuttaa kapulan ohi. Tino kykeni muutamien yrityksien jälkeen pysymään sivulla, kun ohitimme kapulan, muttei kuitenkaan pystynyt seuraamaan kunnolla. Kävi hyvin ilmi se, että Tinon heikompiin lenkkeihin kuuluu nimenomaan seuraamiseen lähteminen. Nyt pitäisi alkuun treenata kuntoon seuraamisen ensimmäiset askeleet ja vasta sen jälkeen lisätä siihen häiriötä. Teimme tätä sekä niin, että otin Tinon seuraamaan vauhdista (helpompaa Tinolle), että perusasennon kautta. Ideana on rakentaa motivoitunut seuraaminen ensimmäisestä askeleesta lähtien. Palkkaus nyt alkuun heti muutamien askeleiden jälkeen.

Treenit: vepe (HSKH)
Koira: Tino 4½ v.
Aika & paikka: 4.9, Sipoo

AVOn kaksi venettä sujuu jo aika kivasti. Nyt avustaja kutsui ainoastaan kerran rannasta siinä vaiheessa, kun Tino oli juuri saanut köydestä kiinni. Teimme saman jutun oma vene-liikkeessä, mutta tässä Tinolle tuli ensin sen verran pitkä hyppy veneestä, että ui sitten köyden ohi, ja kun palasi veneen luokse niin takertui sen verran pahasti köyteen, että käskin irrottaa ja annoin köyden kädestä. Otimme liikkeen uudelleen ja sain ohjattua veneestä hypyn paremmin, jolloin Tinolla ei ollut ongelmia saada kiinni köydestä ja vetikin veneen hyvin rantaan.

Vientiä jouduimme taas hetken työstämään. Alkuun teimme yhden lyhyemmän viennin patukalla, mikä sujui muuten hyvin, mutta irrotukseen joutui käyttämään pari käskyä. Vene soudettiin sitten 30 metrin poijulle ja annoin Tinolle pelastusliivit vietäväksi. Tino lähti ensin hyvin, mutta kääntyikin takaisin rantaan. Saimme kuitenkin Tinon lähtemään viemään uudelleen, kunhan veneestä hieman kutsuttiin. Irrotus oli hyvä.

Kommentit