Vepeä, silmäkontrolli, 2x2

Treenit: vepe (HSKH)
Koira: Tino reilut 4 v.
Aika & paikka: 24.7, Sipoo

Aloitimme tänään AVO-liikkeiden treenaamista. Kolmessa liikkeessä Tinon tulisi osata vetää vene tai hukkuva rantaan, vaikka olen itse veneessä. Avustaja oli rannassa kutsumassa ja palkkaamassa, mutta Tino vilkuili silti etenkin veneiden hinauksissa minun perään, vaikka lähtikin kutsuista hyvin uimaan rantaan. Eiköhän vilkuilu lopu, kunhan saamme hieman treeniä alle ja liikkeet tutuiksi.

Kokeilimme myös vientiä (lyhyempi matka, n. 15 m) ja Tinohan lähti empimättä viemään esinettä veneelle, vaikka olin itse rannassa. Ja minä kun luulin, että tämä olisi se vaikein liike Tinolle, muttei sitten onneksi ollut. Vielä pitää toki treenata vieraiden esineiden vientiä, kun Tino on tähän asti aina saanut viedä patukan.

Silmäkontrolli 25.7, Devin

Devinin silmä rauhoittui onneksi nopeasti (silmätippoja onkin tullut laitettua useamman kerran päivässä). Kävimme vielä perjantaina Animagi Apexissa kontrollissa. Silmässä oli edelleen pieni kuoppa, mutta lekurin mukaan silmä näyttää hyvältä ja kuoppa menee varmasti pian kokonaan umpeen. Silmään jää luultavasti pieni arpi, kun silmässä ollut reikä oli kuitenkin sen verran syvä, mutta tämä ei ole mitenkään vaarallista, eikä haittaa näköä.

Devinistä on muuten tullut iso poika; vaaka näytti n. 20,5 kg.

2x2 pujottelu: Devin

Treenimäärät ovat olleet vähäisiä helteiden takia. Olen nyt lisännyt lähestymishypyn ennen neljää suoraa keppiä ja nyt olisi ajatus siirtyä pian kuuteen keppiin.

Kommentit

  1. Voi ei, ajattelin, että silmäkontrolli meinaa kyttäämisen pois treenaamista... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sekin tulisi kuule tarpeen! Devinillä on ihan kauhea paimen-aikakausi meneillään ja mulla menee melkein herne nenään ;)

      Poista

Lähetä kommentti