Pätevä paimen, ja muuta treeniä

Pentutreffit 29.9.2013

Meillä oli viime sunnuntaina Karmiwan-päivä, eli pentutreffit Devinin sisarusparven kanssa. Kaikki kuusi pentua ja emä omistajineen pääsivät tulemaan, joten näin ollen pentue oli ensimmäistä kertaa taas kasassa pentulaatikko-elämän jälkeen. Treffipaikka oli mitä mukavin Ojalan torppa Askolassa. Pennut, tai siis teinit - nehän ovat sentään jo reilut ½-vuotiaita, pääsivät sekä leikkimään keskenään, että kokeilemaan paimennusta.
Pennut & emä + omistajat 29.9.2013, kuva: Ojalan torpan pitäjä
Koko porukka, kuva: Ojalan torpan pitäjä

Devin ei ole nähnyt lampaita aikaisemmin, joten oli mielenkiintoista nähdä, miten se heti näin ensimmäisellä näkemisellä syttyi lampaille. Kävimme kolme kertaa n. 2-5 minuutin pätkissä lampaiden luona ja tuossa ajassa Devin ehti jo tarjota lampaiden kiertämistä (kokoamista) sekä suoriutua niiden kuljettamisesta. Etenkin viimeisellä kierroksella Devin ei tainnut enää nähdä mitään muuta, kuin lampaat. Eiköhän pojasta saisi paimenkoiran, jos sitä kouluttaisi siihen. Itselläni ei kuitenkaan ole aikomusta lähteä tämän harrastuksen pariin, mutta on aina mielenkiintoista nähdä, että miten vahvasti nuo rodunomaiset piirteet löytyvät koirasta.
Liikettä niveliin! Kuva: Heidi Mustonen
Kuljetus meneillä. Kuva: Heidi Mustonen
Kyllä me nämä lampaat hanskataan. Kuva: Heidi Mustonen
Tokoa & agia 30.9.2013

Olin eilen vetämässä agility-treenejä Ojangossa, joten treenasin samalla Tinon ja Devinin kanssa. Tino teki luonnollisesti tokoa. Nouto ei oikein ollenkaan lähtenyt sujumaan. Olisin halunnut palkata siitä, että Tino nostaisi napaksti ja lähtisi vauhdikkaasti tuomaan, mutta tämä ei onnistunut, koska Tino jäi niin pahasti ennakoimaan palkkaa. Onhan juuri tuota harjoitusta jo tehty peräti kahtena treenikertana... Tino on kyllä todella kova ennakoimaan. No, noutotreeni sai sitten muuttaa muotoa ja kehuin/palkkasin kapulan iloisesta kantamisesta. Tämä harjoitus sujui parhaiten ohjatun noudon kapulalla ja sillä sain jopa tehtyä pari aika ehjää kokonaista noutosuoritusta.

Koska työstin noutoa vähän eri tavoilla useampaan otteeseen (taukoja väliin), niin en sitten pahemmin treenannut muita liikkeitä. Ne muutamat seuraamis-pätkät, mitä tuli otettua, niin tuntuivat oikein kivan napakoilta. Jes! Olisin kokeillut niitä luoksetulon stoppeja, mutten sitten viitsinyt käskyttää pysähdyksiä, kun Tinolla oli niin vahvasti jo ennakoiminen päällä, kun tuli kohti.

Devin jatkoi tuttuja agility-harjoituksia; eteenmenoa (hyppy-putki-hyppy) ja takaakiertoa. Treenasimme ennen minun treenivetoa ulkokentällä, mutta sitten otin vielä treenien päätyttyä Devinin hetkeksi halliin.

Ulkokentällä Devin on nyt parina kertana ottanut häiriötä, jos viereisillä kentillä on treenaajia. Tai nämä tilanteet ovat olleet sellaisia, että olemme ensin olleet ainoita kentällä ja sitten on tullut toinen treenaaja viereiselle kentälle. Tällöin Devin on lähtenyt juoksemaan aidan reunaa pitkin ihmettelemään toisen menoa ja siihen on sitten vaikea saada kontaktia. Olen kyllä näissä tilanteissa aina saanut Devinin taas tekemään jotain kanssani, muttei samalla tavalla kuin aikaisemmin, vaan keskittyminen herpaantuu todella herkästi. Vaatinee siis vielä paljon harjoitusta. Hallissa ei kuitenkaan ollut samaa ongelmaa. Devin kyllä regoi halliin tultaessa muiden koirien ääniin, mutta tämä ei kuitenkaan häirinnyt sen keskittymistä.

Kommentit