Havaintoja ennakoimisesta

Ennakoimisen mestari on nimeltään Tino

Viime viikon tokot:t jäivät aika vähiin, mutta viikkoon mahtui kuitenkin yksi pienryhmätunti Riitta Jantunen-Korrin opissa (to 3.10). Päätin, että paneudumme Tinon ennakointi-ongelmiin, mitkä esiintyvät tällä hetkellä ainakin noudossa ja luoksetulon stopeissa.

Nouto - Tino on ennakoinut palkkaamista ja saattaa jättää nostamatta kapulan (palkattu muun muassa nostoista ja rivakasta palautuksesta). Maanantaina treenatessa tämä oli suurempi ongelma kuin torstaina Riitan kanssa ja tulimme siihen tulokseen, että Tino oppii erilaiset treenikaavat todella nopeasti (jo yhdestä tai kahdesta treenikerrasta). Viimeksi treenatessa rikoin kyseistä ennakointi-ongelmaa kehumalla/palkkaamalla kapulan kantamisesta, joten nyt nostot olivat taas paljon paremmat. Vaikkei saatukaan sitä todellista ongelmaa esille tällä kertaa, niin havahduin siihen, että minun pitää olla paljon kekseliäämpi, kun teetän erilaisia harjoituksia Tinolle. Samaa harjoitusta ei oikeastaan voi tehdä useampana treenikertana peräkkäin.

Luoksetulon stopit - Katsoimme ensin sitä nakinheitto-leikkiä ja siinä ennakoiminen oli tosiaankin aikamoinen. Riitta ohjeisti heittämään nakin paljon pidemmälle, jotta liikkeeseen tulisi enemmän vauhtia. Tähän leikkiin pitää vaan olla hieman isommat nakinpalat, jotta Tino näkisi mihin namit lentävät. Sitten voisi vaihtelevasti ottaa stoppeja ja läpijuoksuja, jolloin palkataan heittämällä nami taakse. Kokeilimme lisäksi takaperin-ketjuttamista, jolloin avustaja ja ohjaaja kutsuvat koiraa vuorotelleen ja palkkaavat, kun koira tulee luokse. Lisäksi ohjaaja käskyttää välillä stoppeja ja vapauttaa koiran taakse avustajan luokse palkalle. Riitan mukaan tällainen harjoitus voisi olla hyvä mestari-ennakoivalle.

Kommentit