Pieniä treenejä

Meidän treenailut ovat nyt olleet lähinnä sellaista pientä puuhastelua ja usein ihan vaan kotosalla. Joku voisi ehkä sanoa, että laumastamme on tullut mökkihöperöinen maalaislauma, kun pyörimme vaan kotinurkilla (tai kävelymatkan päästä kotinurkilta). Mutta me viihdymme maalla!

Kotitreenit koostuvat jumppailuista ja tokoilusta. Pippin ei juuri osallistu näihin puuhiin, kun se viitsii harvemmin näyttäytyä, kun kaivan jumppavälineet tai tokotarvikkeet esille. Paimenet ovat sen sijaan innoissaan. Tino jumppailee etenkin etupään lihaksia huippukuntoon, jotta tähystetyn olkapään ympärillä olisi hyvä lihastuki. Devin keskittyy vuorostaan erilaisiin kehonhallinta-jumppiin, kuten laatikon sisälle ja päälle askeltamiseen.

Toko-rintamalla sekä Tino että Devin ovat päässeet metallikapulan makuun. Molemmat osaavat nyt nostaa kapulan maasta ja pitää sitä hetken suussa. Tinon mielestä tuo metalli on aika ällöttävä, mutta pakkohan se on nostaa, ennen kuin teinihirviö tulee ja nappaa kapulan nenän edestä. Olin jo pitkään pohtinut, että mitenköhän saisin Tinon motivoitumaan metallista, mutta näköjään se kävi niinkin helposti, kuin mustasukkaisuudella.

Maanantaina kävimme sentään Ojangossa, kun minulla oli muutenkin koulutusvuoro. Tino tokoili - noutoa, seuraamista ja luoksetulon stoppeja. Muuten sujui ihan kivasti, mutta nuo stopit ovat hankalat. Yritin tehdä samalla tavalla kuin Jessican kurssilla, mutta minusta Tino oli heti ennakoimassa niitä pysähdyksiä. Kutsuin välillä sivulle stopin sijaan ja silloin Tino tuli kyllä hyvin, mutta jos käytin tule-käskyä, niin silloin ennakoi heti. En kuitenkaan haluaisi kutsua sivulle-käskyllä ja sitten käskyttää stoppia, kun tällöin on kai riskinä, että se ennakoiminen siirtyy myös siihen sivulle-käskyyn. Tämä vaatii vielä pohtimista.

Devin teki huimat kolmen esteen "rataa" Ojangossa: hyppy-putki-hyppy (lähes suora putki ja hypyt putken kanssa linjassa). Pidin lelupalkkaa harjoituksen lopussa ja teini suoriutui pätkästä oikein kivasti. Muuta ei sitten tehtykään.

Kommentit