Mitä kaikkea olemmekaan tehneet menneen 1½ viikon aikana..?

Edellinen blogipäivitys on lauantailta 17.8, mikä on noin puolitoista viikkoa sitten. Tähän väliin on mahtunut pari käyntiä Ojangossa, yhdet vepe-treenit, parit ohjatut tokotreenit sekä muuta puuhastelua. Ja enhän minä enää mitenkään pysty muistamaan mitä kaikkea minun piti kirjoittaa itselleni muistiin...

Agility

Devin pääsi 18. ja 21.8 ottamaan tuntumaa agilityyn. Ensimmäisellä kerralla teimme hyppytekniikkaa (perussarjaa 3 speed bump-hypyllä n. 5 jalan välein) sekä muutamia kertoja suoraa putkea. Toisella kerralla taisimme tehdä vaan suoraa putkea sekä pentupuomia. Pentupuomi sujuu Deviniltä nyt ilman jännittämistä tai ihmetystä, joten seuraavaksi voisi kokeilla oikeaa puomia (ihan vaan, jotta pentu tottuisi korkeuteen). Mitään kontaktiasentoa tms. -suoritusta en ole vielä vaatinut, ja eihän Devin edes osaa mitään sellaista.

Vepe

Tino pääsi vielä toisen kerran tänä kesänä tuuraamaan HSKH:n vepe-ryhmään viime viikolla, mikä oli taas hurjan hauskaa. Taisimme harjoitella soveltuvuuskokeen kaikki muut liikkeet paitsi hukkuvan pelastusta. Esineen tuominen minulle veneeseen takkuili alkuun, mutta pienen ajatustauon jälkeen tämäkin lähti sujumaan. Hyppy veneestä ja veneen haku sujuivat oikein hyvin.

Toko

Tinon noutoa on taas työstetty. Kapulan nosto maasta on parantunut. Nyt olemme lisäksi treenanneet vauhdikasta palautusta niin, että annan kapulan Tinolle suuhun, pyydän odottamaan ja juoksen n. 20 metrin päähän kutsumaan, palkkaus suoraan leluun.

Devin on päässyt kokeilemaan uusina liikkeinä seuraamista ja liikkeestä pysähtymistä.

Muuten toko on pysynyt samoilla raiteilla kuin ennenkin. Eli minä opettelen koko ajan uusia asioita ja yritän siinä samalla opettaa jotain koirillekin. Esimerkiksi eilen onnistuin itse jo kuuntelemaan liikkuria, enkä ennakoinut liikkeissä. Kyllä tämä tästä vielä kehittyy.

Muuta

Viime viikko oli jotenkin niin kiireinen, että kävin vaan kerran juoksulenkillä (n. 7 km). Lisäksi kävin kyllä kerran sekä viime että tällä viikolla salilla. Edellisestä käynnistä onkin aikaa noin 10 vuotta.

Tänään on vielä luvassa käynti eläinlääkärin luona, kun Devinillä on ilmeisesti silmätulehdus. Devinillä on samalla myös hammastsekkaus.

Pippinin suu vaikuttaa olevan hyvässä kunnossa hammashuollon jäljiltä.

Kommentit