Ojangossa ja pentutreffeillä

Keskiviikko 10.7

Olimme Katin kanssa sopineet treffit Ojankoon keskiviikko-iltana, sekä treenien jälkeen vielä lenkin Viirilään. Tino treenasi tokoa - muistaakseni ruutua, seuraamista ja hyppyä. Ruutua tehtiin taas näyttöruutuna ja lisäksi juoksutusta lelulle. Seuraamisessa oli oikein hyvä vire. Sivuaskeleet oikealle olivat jopa aika hyvät! Hypyssä Tino pysähtyi kovin lähelle estettä, joten hypytin muutamia kertoja niin, että lelu oli hieman kauempana esteen takana.

Devin pääsi ensimmäistä kertaa tekemään lyhyttä, suoraa putkea niin, että Kati piti Devinistä kiinni ja kutsuin läpi. Teimme vaan muutaman toiston, jonka jälkeen suuntasimme pentupuomille (madallettu puinen puomi). Devin jännitti puomia alkuun, mutta rentoutui aika nopeasti.

Perjantai 12.7

Perjantaina auton nokka kääntyi kohti Mäntsälää pentutreffien merkeissä. Ennen treffejä Tino pääsi kuitenkin hieman tokoilemaan. Aloitin noudolla, kun se nyt hieman takkuilee. Päädyimme harjoittelemaan kapulan (käytimme ohjatun noudon kapulaa) ottamista avustajan kädestä. Avustaja piti huolen siitä, että Tino joutuu tekemään pienen vedon, ennen kuin saa kapulan itselleen. Näin Tino voisi oppia ottamaan kapulan paremmin suuhun, kun nyt ote on usein huono/löysä.

Toisena liikkeenä katsoimme hieman seuraamista. Neuvoksi tuli, että minun kannattaisi tehdä vaihtelevaa seuraamisia (rytmin muutoksia, käännöksiä, jne.), eikä liian pitkiä suoria pätkiä, jottei into häviä.

Sitten olikin pentujen vuoro päästä leikkimään. Paikalla oli neljä pentua kuudesta, eli kaikki etelän pennut. Heinin ottamia kuvia löytyy täältä ja tässä vielä muutama kopsattuna:

Devin 12.7.2013
Devin 12.7.2013
Devin & Ais 12.7.2013
Devin, Qra, Ais & Himo 12.7.2013
Sisarrakkautta 12.7.2013
Tino & Qra 12.7.2013

Kommentit