Neulatyyny

Viime talvi oli Ironille tosi raskas ja nyt marraskuun alussa näin, ettei olo ollut parhain. Liikkuminen oli ihan ok, mutta Iron makoili usein sisällä jotenkin jäykän oloisesti. Kroppa oli jännittyneen näköinen, eikä Iron nukkunut niin paljon tai rennosti kuin normaalisti, vaan makoili ja siristi silmiä. En halua, että tuleva talvi olisi yhtä raskas kuin edellinen, joten päätin nyt ajoissa yrittää löytää jokin hoitokeino, mikä auttaisi vointiin.

Viime talvena Aistin neurologi suositteli pari päivää lepoa ja tarvittaessa tulehduskipulääkettä, jos selkä vaikuttaa vaivaavan. Lepo tai tulehduskipulääkkeet eivät kuitenkaan tunnu auttavan. Patrician kanssa olikin puhetta, kun kävin hänen luona Tinon kanssa, että tavallinen tulehduskipulääke ei auta hermokipuun, vaan pitäisi olla hermostoon vaikuttava lääke. Näiden huono puoli taas on se, että ovat niin vahvoja.

Harkitsin jo viime talvena akupunktion kokeilemista ja nyt päätin antaa tälle hoitomuodolle tilaisuuden. Kävimme sitten eilen Sipoon Eläinlääkäriasemalla Söderkullassa eläinlääkäri Marja Kososen luona. Iron oli kylläkin jo tällä viikolla taas parempi, joten nyt on tietenkin vaikeaa sanoa, että auttaako tuo akupunktio. Käymme kuitenkin nyt sellaisen 3-4 kerran hoidon ja sen jälkeen tarpeen mukaan.


Ironille laitettiin 10 neulaa. Niistä 6 tuli selän alueelle ja 4 takajalkoihin. Eläinlääkäri sanoi, ettei vielä tällä kertaa laita neuloja suoraan siihen leikkausalueelle, vaan enemmän sellaisiin yleisiin kohtiin, mitkä kylläkin vaikuttavat leikkausalueeseen. Iron reagoi eniten niihin neuloihin, mitkä tulivat keskelle selkää (tämä on kuulemma usein herkkä paikka) sekä niihin, mitkä tulivat kintereiden kohdille. Neulat saivat olla yhteensä n. 30 minuuttia ja eläinlääkäri kävi pyörittelemässä niitä n. 15 minuutin jälkeen.


Akupunktion jälkeen eläinlääkäri tarkisti vielä Ironin eturauhasen, kun oli puhetta Ironin runsaasta juomisesta, minkä syytä ei oikein tiedetä (alunperin varmasti kipuun liittyvä, mutta saattaa nyt jo olla tapa, mutta toisaalta Iron ei aina juo paljon, vaan runsas juominen tuntuu olevan kausittaista). Normaalisti kastroidun uroksen eturauhanen on surkastunut ihan pieneksi, mutta jollakin näin ei tapahdu. No, Ironilla on sen kokoinen eturauhanen, mikä ei-kastroidulla uroksella on. Joten tässäkin voi olla syy tuohon juomiseen. Tämän takia Iron sai nyt kokeiluksi antitestosteronipistoksen.

Kommentit