Lomalta palattu, ja 4. aluevalkkutreenit

Näin pitkää päivitystaukoa minulla ei ole ikinä tainnut olla. Palasin lomalta töihin eilen ja tulipa samalla pidettyä osittaista nettilomaakin. Loma tuli vietettyä tiivisti rakennusprojektin parissa ja pääsimmekin muuttamaan uuteen kotiin heinä-elokuun vaihteessa, eli olen nykyään sipoolainen. Kaikki tavarat ovat edelleen sikin sokin ja tällä hetkellä työn alla on ulkoseinien maalaus.

Agilitylle ei ole oikein jäänyt aikaa lomasta huolimatta ja viime päivityksestä olen päässyt kentälle vain yhden kerran viime viikolla. Treenitaukoa tuli siis reilut kolme viikkoa ja alkusyksy tulee varmaan myös olemaan aika katkonainen treenien suhteen.

Training to Compete treenit 7.8

Aluevalkkutreenejä en kuitenkaan halunnut jättää väliin, joten sen verran irtauduin talohommista, että suuntasin viime viikon tiistaina Vuokkosille.

Aloitimme treenit ohjaajien melko perusteellisilla lämmittelyharjoituksilla. Nämä löytyvät Suomen Sulkapalloliiton sivuilta.

Alkulämpän jälkeen koiratkin pääsivät kentälle. Teimme tuttuun tapaan harjoituksia kahdessa ryhmässä. Tinon kanssa aloitimme omatoimipuolella.

Kääntymistä muurilla ja okserilla: 180 asteen käännöksiä, jokunen käännös valahti, mutta tuli myös hyviä käännöksiä. Muurin palikat tuli pari kertaa alas ja lisäksi Tino kolautti muuria tiputtamatta palikoita muutaman kerran.

Pakkovalssi ja takaakierto-niisto muurilla sekä takaaleikkaus renkaalla: pakkovalssi muurille tuotti alkuun ongelmia, kun Tino ei tullut taakse, vaan hyppäsi kohti. Pakkovalssiin tuleminen parani, mutta sen jälkeen oli pakko tukea hyppäämistä, jottei Tino ohittaisi muuria. Takaaleikkaus renkaalle onnistui oikein hyvin. Takaakierto-niisto muurille tuntui vähän tönköltä, mutta Tino pyöri kyllä ihan nätisti.

Kääntymistä pituudella: 180 asteen kääntyminen, mikä onnistui ihan kivasti, vaikka Tino hyppäsikin pituuden melko suoraan.

Omatoimiharjoituksia olisi ollut vielä hieman lisää, tai lähinnä enemmän variaatioita, mutta nuo ehdimme tehdä. Tämän jälkeen suuntasimme sitten Timon luokse harjoittelemaan ohjauskuvioita hyppyesteillä.

Valsseja, sokkareita, takaaleikkauksia: valssit olivat pääsääntöisesti eteenpäin vieviä valsseja. Näissä saisin vielä pyrkiä suorempaan linjaan. Sokkarit onnistuivat aika kivasti. Takaaleikkauksissa meinaan joissakin kohdissa itse vetää liikaa sivuun. Jokunen rima tuli alas, kun ohjaus oli myöhässä tai tapahtui ohjausvaihdos Tinon ollessa riman päällä.

Tässä vielä videokooste treeneistä:

Kommentit