Hiljaisuus loppukoon

Koko viime viikko meni tiiviisti tontilla valmistellessa paikkoja talotoimitusta varten. Sokkeli valettiin maanantaina (30.4) ja tiistaina sekä keskiviikkona (1.-2.5) puuhailtiin etenkin patolevyn parissa. Torstaista sunnuntaille (3.-6.5) oli vuorossa sisä- ja ulkopuolen täytöt ja routaeristykset.

Kuvia on albumissa, mutta tällä hetkellä vaan 4.5 saakka. Tässäkin nyt muutama otos:

Rakennusvalvoja Iron 29.4.2012
Sokkelivalu 30.4.2012
Ulkopuolen täyttö ja routaeristys meneillään 4.5.2012
Sitten takaisin agilityn pariin. Viime viikolla ei päästy treenaamaan lainkaan, mutta 28.4 osallistuimme BATin järjestämään Harri Kataisen koulutukseen. Olimme Tinon kanssa 3-luokan ryhmässä, joten haastetta riitti.


Muutimme hieman rataa, koska se ei ihan mahtunut halliin. Este nro 20 jätettiin kokonaan pois ja este nro 21 suoritettiin sitten toiseen suuntaan. Lisäksi 6-hyppy oli myös nro 30 ja 5-hyppy sitten nro 31. 17-hypyn tilalle vaihdoimme muurin.

Hinkkasimme hetken kohtaa 3-7. Selvä merkkaus 3. hypylle ja taaksetyöntö sivuaskeleella 4. hypylle kiertäen vasemman siivekkeen. Käännös 5. hypyltä toimi meillä parhaiten pyörittämällä oikean siivekkeen ympäri.

Toinen kohta, mihin keskityimme, oli 8-11. Tein tämän ensin persinteisillä välistävedoilla, joissa rytmi oli todella katkonainen ja Tino hyppäsi aina liian pitkällä hypyllä. Harrilla oli kiinnostava tapa tehdä nämä välistävedot ristiaskeleilla, vähän pakkovalssien tyyppisesti esteiden kohdalla. Ohjaaja liikkui suoraassa linjassa eteenpäin esteiden rinnalla, ohjaen vasemalla kädellä, mutta esteiden kohdalla ristikkäisaskel ja työntö esteen yli oikealla kädellä. Tämä vatii vielä harjoittelua minulta, mutta saimme kyllä onnistumaan.

Viimeinen kohta, mitä treenasimme enemmän oli 24-30. Välistävedot tehtiin päällejuoksuna, ohjaaja esterivin vasemmalla puolella, ja 27. hypylle vielä saksalainen. Minulla oli vaikeuksia ehtiä saksalaiseen, koska jos ennakoin paljon 25. ja 26. hypyillä, niin Tino ei lähtenyt taaksetyöntöihin. Tämä vaatinee vaan vähän varmuutta, ennen kuin toimii kunnolla. 29 putken jälkeen Tino lähti herkästi 14. putkeen.

Koulutus oli antoisa ja mieleenkiintoinen!

Kommentit