Ensimmäiset ulkokisat

Pääsiäisenä oli edelliset kisat, joten oli kyllä taas korkea aika suunnata kisakentille. Tänään olimme HSKH:n kisoissa Ojangossa. Tarjolla oli agility- ja hyppyrata, mitkä pyörivät vierekkäisillä kentillä, joten kisapäivä oli melkoisen lyhyt.

Agilityradan tuomarina oli Kari Jalonen. Rata tuntui muuten aika helpolta, mutta pujottelulle oli haastava vienti (180 avokulma ja keino lähtöhyppyjen linjassa houkuttimena). Kokeilin tähän poispäinkäännöstä, mutta oma sijoittuminen ei ollut paras, joten käännös levisi aika pahasti. Virhettä tästä ei kuitenkaan tullut, mutta muutaman esteen jälkeen Tino suhahti A:n sijaista putkeen, joten tästä HYL. Oma valssi ennen A:ta oli huono ja ohjasin kyllä itse putkeen. Puomin alla oli myös putki tyrkyllä, mutta tässä luotin Tinoon, joka menikin nätisti puomille. Loppusuoralla tuli yksi rima sekä muurin pala alas, kun juoksin kuin päätön kana, enkä ohjannut/katsonut koiraa kunnolla...

Hyppyradalla tuomarina oli Anne Viitanen. Rata vaati sujuvia valsseja (tai itse siis suunnittelin useimmat kohdat valsseilla), mutta minun valssit eivät kyllä aina olleet ihan sujuvia. Osa käännöksistä valahti ja pujottelun lopusta tuli virhe. Tino ehti pujotella pari väliä takaisin, joten HYL tältäkin radalta. Otin pujottelun uudestaan ja nyt meni loppuun asti ok:sti. Rimat pysyivät nyt hyvin ja loppusuoralla keskityin siihen, että ohjaus on rauhallinen ja katse on koirassa.


Peten kanssa keskustellessa kisapaikalla tuli taas yksi tärkeä ajatus esille. Tutustuessani rataan en voi pelkästään keskittyä siihen, missä itse meinaan olla ja mitä meinaan missäkin tehdä. Minun pitäisi myös nähdä missä koira on. Olen muutenkin huomannut, kun treenaan tai kisaan Tinon kanssa, että minulla menee suuri osa keskittymisestä siihen, että mietin omaa liikkumista ja ohjaamista, mutten välttämättä ota huomioon missä koira menee. Minulla on olevinaan niin kiire suoriutua omasta osuudestani radalla, etten ehdi miettiä miten saan minun ja koiran linjat täsmäämään.

Kommentit