Varo olkapäitä

Keskiviikon ryhmätreenit koulutti Pete Huotari. Piirsin radan alkupätkän, koska se menee ehdottomasti treenilistalle.


Sekä 3- että 6-putkella lähdin kääntämään koiran puoleista olkapäätä poispäin, jonka seurauksena Tino kääntyi toiseen suuntaan. Eli 3-putkelle ohjatessa Tino lähti 6-putkeen ja 6-putkeen ohjatessa Tino lähti 3-putkeen. Pete varoitti minua olkapään kääntämisestä tällaisissa kohdissa, koska koirat lähtevät siitä helposti vastakkaiseen suuntaan.

Ratkaisu ongelmaan oli katse koiraan, koiran puoleinen käsi alhaalla ja oikeasuuntainen liike. Tino on kyllä tosi kiltti ja pysyy aika helposti (ainakin vielä) kädessä, mutta menetämme paljon aikaa, mikäli en kerro ajoissa ja selkeästi mihin rata jatkuu.

6-putken jälkeen tuli pari niistoa ja 90 asteen umpikulma pujottelulle sekä 90 asteen kääntyminen pujottelun jälkeen. Paljon pidemmälle emme jatkaneet. Sisäänmeno pujottelulle oli ihan hyvä (1 ohjuri alussa ja lopussa), mutta itse pujottelu oli aika hidas. Alkukuvioiden vääntäminen vaikutti ehkä tähän.

Kävimme tauon jälkeen myös korkkaamassa ulkokauden tehden pujottelua ja keinua ulkokentällä. Pujotteluvauhti oli paljon parempi kuin hallissa, mutta sisäänmenot kulmista olivat huonot. Tai etenkin avokulma oli huono ja Tino pyrki helposti 2-väliin. Näitä pitää nyt vaan treenata kuntoon, varmaan aluksi ohjureiden avulla. Keinu oli hyvä.

Kommentit