Kisat & treenit

BATin kisat 24.3

Jatkoimme 5-putkea BATin viime lauantain kisoissa. Eli molemmilta radoilta tuli yhdet virheet. No, ei se haittaa, ykkösissä on kivaa :)

Ritva Herrala oli tuomarina molemmilla radoilla. Rimat olivat 60 cm ja molemmat radat olivat agilityratoja.

Maksit aloittivat B-radalla. Meidän tulos oli siis 5 vp, aikavirhe -8,95 s (etenemä 3,97 m/s) ja sijoitus 6/28.

Alkupuolella tein yhden huonon valssin ennen A:ta ja tämä käännös valui. Puomia edeltävässä pyörityksessä Tino kolautti yhtä rimaa, mutta se pysyi kuitenkin ylhäällä. Puomin alastulokontaktissa Tino pysähtyi kontaktipinnalle, eikä tuonut etutassuja maahan, mutten puuttunut tähän.

Pujottelu sujui ihan kivasti, mutta pujottelun jälkeinen käännös muurilta oli vähän huono ja jäin sitten seuraavalla suoralla jotenkin junnaamaan. Olin tämän takia myöhässä seuraavan putken kohdalla ja suunniteltu sokkari muuttui leikkaukseksi, joka oli vaan yksinkertaisesti huono. Tino kääntyi leikkauksesta liian aikaisen, eli ennen hyppyä, joten tästä kielto.

Seuraavana oli A-rata. Meidän tulos taas 5 vp, aikavirhe -14,73 s (etenemä 4,31 m/s) ja sijoitus 3/29.

Alussa tuli tiukka käännös ja jostain syystä en ollut ottanut huomioon edessä olevaa putkea, joka imi Tinoa puoleensa. Putkea ei ihan näy videolta, mutta on melko suorassa linjassa hyppyjen kanssa. Ohjaukseni oli muutenkin myöhässä tässä kohdassa ja kerroin käännöksestä aivan liian myöhään. En tiedä mikä siinä on, kun itselleni lähdöt ovat vaikeammat ohjata hyvin kuin kuvioita radan keskellä. Löydän vissiin rytmin paremmin, kun koira on jo liikkeessä.

Sain kuitenkin kalastettua Tinon mukaan ja jatkoimme matkaa. A:n jälkeen tuli hyppy ja putki ja näiden jälkeen olikin kiire ehtiä radan toiseen päähään tekemään sokkaria. Tinollekin tuli kiire, kun lähdin vedättämään ja putkien välisestä hypystä tuli rima alas (ei ihan näy videolta, mutta kolahdus kuuluu).

Loppurata sujui ihan mukavasti. Puomilla alastulokontakti oli nyt oikein 2 on 2 off. Leikkaus keinulle toimi hyvin ja keinu oli muutenkin hieno. Pujottelu oli taas ok.


Tuuraustreenit 26.3

Kävimme eilen tuuraamassa kilpailevassa ryhmässä. Kiva synttärilahja Tinolle :) Jenna Caloander oli kouluttamassa.

Radalla oli suoria putkia joista välillä sai tykittää suoraan, mutta välillä piti kääntyä tiukkaan. Putkijarrutukset toimivat Tinolla yllättävän hyvin. Yhdessä kohtaa koiran piti kääntyä kahden suoran putken välistä ja tässä Tino kyllä aina vähän valahti. Palkkasimme joitain kertoja kääntymisestä ja pientä edistymistä oli sitten jo nähtävissä.

Radalla tuli jokunen päällejuoksu, nämä toimivat hyvin, sekä jonkin verran pyörityksiä, mitkä myös onnistuivat hienosti. Tino kääntyy kyllä uskomattoman hyvin ilman että hypyt huonontuisivat. Takaakiertojakin tuli muutamia, ei ongelmia.

Pujottelu tehtiin melko lopussa. Olin laittanut ohjurit viimeisiin väleihin, koska pujottelusta tehtiin täyskäännös. Pujotteluvauhti ei ollut ihan parasta, muttei mitenkään hirveän huonoakaan.

Rata loppui A:lle, joka sujui mallikkaasti.

Pidin rimat 55-65 cm ja treenin aikana tuli vain yksi rima (60 cm) alas radan loppupuolella.

Kommentit