Terveyttä, sairautta ja agilitykuvia

Tino on toivon mukaan selättänyt kennelyskän. Viikonlopun aikana poika köhisi enää muutamia kertoja ja sen jälkeen ei ole kuulunut mitään. Tino onkin kerännyt energiaa ja vauhtia ihan hurjasti, ja voin sanoa, ettei ole kovin mukavaa lenkkeillä pojan kanssa. Nostamme liikuntaa vähitellen, mutta ajatuksena on kyllä pysytellä remmilenkeissä ainakin tämän viikon. Tino hyppii tasajalkaa ja sinkoilee minkä ehtii...

Tässä muuten pari kuvaa Tinosta ja minusta Vuokkoset Areenan avajaiskisoissa 21.1. Kaikki kuvat lauantailta löytyvät Koirakuvien kotisivuilta.
© Jukka Pätynen | koirakuvat.kuvat.fi
© Jukka Pätynen | koirakuvat.kuvat.fi
Yllä oli hyvät uutiset ja tähän perään tulee huonot uutiset. Iron on tässä pitkää vaikuttanut jotenkin huonolta ja muutamien pidempien lenkkien jälkeen on ollut huomattavissa selkeää väsymystä. Ironhan sai tähän kahden viikon kipulääkekuurin pari viikkoa sitten, jotta olisi helpompaa arvioida, mistä muut kummalliset oireet johtuvat. Mitään selkeää muutosta en ole huomannut kipulääkityksen aikana.

Eilen kävimme sitten vajaan puolen tunnin kävelyllä ja jo n. 15-20 min jälkeen Ironin takapää muuttui aika voimattomaksi. Iron oli alkulenkin aika reipas, laukkaili ja oli innostuneen oloinen. Reagoin kuitenkin siihen, että söi aika paljon lunta (Ironin runsas juominenhan on luultavasti kivun merkki, nykyään kylläkin ehkä myös tapa). Ei mennyt kauan, niin huomasin, että Iron aina niiasi takapäällä, jos pysähdyimme hetkeksi ja lisäksi takapää/takajalat tärisivät.

Sisällä Iron on vaikuttanut kohtuullisen ok:lta, muttei oikeastaan pahemmin seiso, vaan haluaa aina istua tai makoilla. Seistessä pitää sitten takajalkoja usein ihan kiinni toisissaan ja/tai on todella etupainoinen.

Soitin sitten eilen Aistiin ja saimme ajan neurologille huomiselle. On kyllä vaikeaa kuvitella, että ongelma olisi missään muualla kuin selässä, valitettavasti. Huominen ahdistaa, mutta niin ahdistaa tämä tietämättömyyskin. Samalla on aika tyhjä ja lohduton olo.

Tuolta Koirakuvien kotisivuilta löytyi myös vanhoja kuva-aarteita, tässä muutama kuva vuosilta 2009-2010 piristämään tätä kirjoitusta.
© Jukka Pätynen | koirakuvat.kuvat.fi
© Jukka Pätynen | koirakuvat.kuvat.fi
© Jukka Pätynen | koirakuvat.kuvat.fi
© Jukka Pätynen | koirakuvat.kuvat.fi

Kommentit