Kisakokemusta keräämässä

Noin kuukauden agilitytauon jälkeen pääsimme kerran treenaamaan ja sitten olikin jo kisat edessä. Pujottelun suhteen olisimme tarvinneet enemmän treenejä alle, mutta muuten paketti oli kivalla mallilla lauantain HSKHn kisoissa Vuokkoset Areenalla.

Tuomarina molemmilla radoilla oli Seppo Savikko ja rataprofiilit olivat melkoisen mukavat. Rimat olivat molemmilla radoilla 55 cm.

Agilityradan tulos oli 5 vp sijoituksella 6/33. Virhe tuli pujottelun lopetuksesta, kun Tino jätti viimeisen välin tekemättä. Pujottelu oli muuten siisti ja pujotteluvauhti oli ihan kohtalainen. Radalla oli kaikki kontaktit ja Tino sekoittikin viimeisenä ollutta puomia keinuun ja muuttui ylösmenon jälkeen epävarmaksi.

Hyppyradankin tulos oli 5 vp sijoituksella 7/34. Virhe tuli tällä kertaa radan lopussa rimanpudotuksen muodossa. Radalla tuntui siltä, että töksähdin itse vähän siinä kohdassa, missä rima tuli alas. En tiedä vaikuttiko rytmini sitten Tinoon, vai mikä tiputuksen syynä oli. Pujottelu oli tällä radalla hidas.

Kaiken kaikkinaan olen tyytyväinen ratoihin. Nyt tuntui siltä, että uskalsin ohjata melko rennosti ja löysimme Tinon kanssa yhteisen sävelen radalla. Oli kivaa! Tässä radat:

Kommentit