Vapaatreeniä ja kennelyskää

Kävin perjantaina Katin ja Lunan kera tyhjentämässä päätä vapaatreenien muodossa Ojangossa. Niin, Tinokin oli tietty mukana ;-) Keskityimme hyppytekniikkatreeneihin ja lisäksi tuli tehtyä pujottelua, A:ata ja takaakiertoja.

Hyppytekniikka: Korkeuden arviointia okserilla perussarjan yhteydessä, 55-60-65-55 cm. Kaikki toistot olivat ihan hyvän oloisia. Kolmen esteen kaariharjoitus, 2 kertaa molempiin suuntiin. Nämäkin näyttivät ihan hyviltä, vaikka Tino meinasi hieman lähteä sutimaan kaarteessa, kun yrittää aina päästä niin nuollen sisäkurvissa.

Pujottelu: Laitoin taas loppuun ohjurit parantamaan varmuutta. Tino pujotteli hyvin ja sisäänmenot olivat siistit (n. 90 asteen kulmasta).

A sujui kuten aina, eli ihan kelpoisesti. Alasmenossa saisi olla enemmän vauhtia.

Takaakierrot olivat hyvät ja nämähän ovatkin Tinon vahvuuksia. Siinä samalla Tino sai irrotella suorahkolla putkella takaakierrettevän esteen jälkeen.

Sunnuntaina alkoi sitten kauhea kakominen :( Luulin, että Tino oli vaan saanut jotain kurkkuun, kun se oli pureskellut keppiä lenkillä ja oksenteli sitten limaa/vaahtoa, missä oli pieniä keppipaloja. Kakominen jatkoi kuitenkin koko päivän ja illan mittaan muuttui jo selvemmin yskäksi. Sunnuntai-maanantai välinen yö meni myös yskiessä ja liman oksentamisessa. Maanantaina kuulin sitten usealta treenikaverilta, että heillä yskitään myös, joten eiköhän kennelyskä ole tullut taloon.

Tino on nyt saanut yskänlääkettä eilen ja tänään ja yskä pysyy niiden avulla hallinnassa, eikä Tino enää pahemmin oksentele. Toistaiseksi poika vaikuttaa vielä väsyneeltä, joten sitä on kohtuullisen helppo pitää levossa. Pippin ja Iron eivät ole aloittaneet yskimistä ainakaan vielä, mutta saa nähdä, sairastuvatko nekin kohta.

Kylläpä on tylsää, kun nyt emme pääse edes ulkoilemaan kunnolla. Pippin ja Iron voivat tietenkin ulkoilla, mutta niidenkään kanssa ei voi lähteä kavereiden kanssa ulkoilemaan, kun kantavat kuitenkin varmasti tautia, vaikkeivät oireile tällä hetkellä.

Kommentit