Terriereiden vointia

Käytin Pippinin ja Ironin Eläinklinikka Laumassa Marit Lindbergin luona eilen. Tinokin pääsi turistiksi mukaan. Tino kävi samalla vaa´alla ja paino oli aika tasan 20 kg.

Pippinin vointi

Pippinillä oli luvassa rokotuksien uusinta ja terveystsekkaus. Herra vaikutti kaikin puolen olevan kunnossa ja 10-vuotis syntymäpäivä lähenee kovaa vauhtia. Painoa Pippinillä oli aika tasan 8 kg.

Ironin vointi

Varasin eläinlääkäriajan etenkin Ironin takia, kun pikkumusta reagoi sunnuntain lenkillä väsähtämällä ja olemalla kipeän oloinen. Maanantaina Iron vaikutti kylläkin jo suhteellisen normaalilta, mutta tuon väsähtämisen lisäksi Ironin iho on taas oireillut ja runsas juominen on edelleen arkipäivää, joten halusin käydä tarkistuttamassa pojan.

Ironin paino oli hieman alle 8 kg, viimeksi (syksyllä) paino oli 8,3 kg. Olen hieman vähentänyt ruokaa kastroinnin jälkeen, kun Iron rupesi näyttämään vähän pulskalta, mutta yllätyin, että painoa on itse asiassa vähemmän kuin aikaisemmin. Jotenkin Iron on vaan turvonneen näköinen.

Eläinlääkärin luona Iron muuttui pelokkaaksi tai epävarmaksi, kun nostin sen pöydälle. Se ihan tärisi. En ole ikinä nähnyt Ironia reagoivan noin eläinlääkärin luona. Nätistihän se antoi tutkia jne. mutta käytös pisti kyllä silmään.

Ironilla todettiin nyt hiivatulehdus selän iholla. Tämä ei ollut hirveän paha, joten antibiootteja ei tarvitse syöttää, vaan yritämme saada ihon kuntoon ahkeralla pesemisellä lääke-shampoolla (Malaseb). Ironia pitää nyt pestä 2-3 kertaa viikossa kolmen viikon ajan ja tämän jälkeen vielä tarvittaessa. 3 viikon jälkeen pitää lisäksi käydä ottamassa tarkistusnäytteet ihosta. Jos Iron silloin vaikuttaa terveeltä, niin rokotetaan sitten samalla.

Väsähtämiseen ja runsaaseen juomiseen ei oikein löydy selitystä, joten lähdemme liikkeelle sulkemalla erilaisia vaivoja pois. Vajaa vuosi sitten, kun liikajuominen alkoi, niin rakko ultrattiin ja se oli ok. Lisäksi Ironilta tarkastettiin silloin kilpirauhasarvot ja tehtiin ACTH testi (Cushingin taudin poissulkemiseksi) ja näissä ei mitään huomautettavaa. Tuolloin epäiltiin eturahasta, kuten myös syksyllä, kun vaivat alkoivat uudestaan ja Ironhan kastroitiin siinä yhteydessä.

Nyt kokeillaan ihan alkuun kahden viikon kipulääkityskuuri (Canidryl). Kuurin avulla yritetään selvittää, mikäli oireet liittyvät kipuun. Jos vaikuttaa siltä, että Iron piristyy kipulääkityksen aikana tai huononee kuurin päätyttyä, niin silloin pitäisi käydä Aistissa tarkistuttamassa, jos selässä on jotain häikkää (kun väsymisoireetkin selkeästi olivat takapäässä).

Lisäksi vaihdan Ironin johonkin light-ruokaan, jotta poika saisi syödä vähän enemmän, eikä sitten ainakaan täytä vatsaa vedellä nälän takia. Meillähän koirat syövät sekaruokaa, eli sekä nappuloita että raakaa ruokaa, joten vaihdan tuon nappulan johonkin light-versioon. Pitää muutenkin katsoa, ettei Ironille annettava ruoka ole turhan energiapitoinen, jottei ainakaan liho, jos ruokamäärää koitetaan nyt kasvattaa. 

Näyttää vähän pahasti siltä, että kai tämä eläinlääkärirumba alkoi näin taas uudestaan Ironin osalta :(

Kommentit