Ahkeraa treenaamista, satoi tai paistoi

Sunnuntaina oli kylmä aamu, kun lähdin kohti Ojankoa yhdeksän jälkeen. Oli kuitenkin aurinkoista ja ilma lämpeni nopeasti. Suunnitelmissa oli tehdä kujakeppejä ja erilaisia hyppytekniikkaharjoituksia.

Kujakepit: ainoastaan kolme toistoa, kaikki onnistuivat hyvin. Suoria lähestymisiä, 8 keppiä suorana ja 4 kujana, ainoastaan 1 ohjuri (alussa). Tässä video:


Perussarja 6 hypyllä: ensimmäinen toisto oli hätäinen, mutta hypyt tulivat ylitettyä yksi kerrallaan :) Palkka laitettiin (avustaja laittoi) sitten kahtena kertana ennen viimeistä hyppyä, jonka jälkeen vielä yksi toisto koko sarjalle, nyt tahti oli rauhallisempi.

Kaari: kaksi kertaa molempiin suuntiin. Pidin tällä kertaa vino-rimoja hypyissä (aikaisemmin ollut speed bumpit). Tino teki kaarta aika vauhdilla ja melko voimakkaasti sisäkurvissa, mutta askeleet osuivat kuitenkin hyvin väleihin.

Kokoava set point okserilla: 50-55-60-50 cm, ponnistushypyn ja okserin väli oli 4 jalkaa. Tässä harjoituksessa Tino joutuu tekemään enemmän töitä, kun korkeus kasvaa.

Tässä hyppytekniikka-video, kaariharjoitus jäi vahingossa kuvaamatta:


Maanantaina oli vuorostaan sateinen ilta, mutta lähdimme siitä huolimatta kentälle, kun olin luvannut tuurata kouluttajana. Tein Tinon kanssa kevyet treenit ennen kuin siirryin kouluttamaan.

Kujakepit: n. 6 keppiä suorana, loput kapeana kujana, 1 ohjuri alussa. Harjoittelimme n. 90 asteen avo- ja umpikulmia vauhdista, yhteensä neljä toistoa. Tino haki sisäänmenot hienosti!

Niisto: niistoa yhdellä hypyllä 55 cm asti. Käännös oikealle oli hyvä, mutta vasemmalle Tino lähti pari kertaa alittamaan hypyn. Hypyn korkeus ei tuntunut vaikuttavan tähän, koska yritti alittaa sekä 40 cm että 55 cm korkuisen hypyn. Laitoin tuplariman, jonka jälkeen harjoitus sujui kivasti.

Kommentit