Virheiden toistamista...

Keskiviikkona oli Tinon ryhmätreenit. Tällä kertaa treenasimme kimpassa ilman kouluttajaa ja ratana oli Hannan viimeviikkoinen treenirata. Radanrakennus ei mennyt ihan nappiin, joten radasta tuli hieman haastavampi kuin viimeksi. Serpentiini ja välistävetokuvio olivat vaikeammat, kun esteet olivat lähempänä toisiaan kuin viimeksi ja lisäksi kulma 21. hypylle vaati puolivalssia, jottei koira ajautuisi hypyn väärälle puolelle.

Tinon kanssa tuli alkuun toistettua samat virheet kuin viikko sitten. Eli 3. hypyn jälkeen poika lähti lukitsemaan keppejä ja 7. hypyn jälkeen irtosi renkaan sijaan 25. hypylle. Arg! Olisi pitänyt heti alkuun miettiä nämä kohdat tarkemmin.

Serpentiini 3-5 hypyille oli hätäinen, kun esteet olivat lähempänä toisiaan kuin viimeksi. Lähinnä kääntyminen 5. hypylle meni ahtaaksi. 7. hypyn jälkeen unohdin tosiaankin ottaa Tinon mukaan renkaalle päin, mutta tämä oli helppo korjata.

Välistävedot tuottivatkin sitten urakalla ongelmia ja tuli mieleen, ettei vissiin olla tehty niitä lainkaan aikaisemmin. Sain vielä vedettyä välistävedon, mutten enää saanut Tinoa hyppäämään seuraava estettä. Hierottiin tätä hetken, mutten ottanut sitä kohtaa osana rataa.

15. ja 16. esteen välin tein valssilla, mutta käännös 19. hypylle tahtoi aina vähän valahtaa. 20. hypyn jälkeen oli tehtävä puolivalssi, jotta saisi korjattua linjan 21. hypylle. Takaaleikkaus kepeille onnistui ongelmitta, mutta ensimmäisellä keppitoistolla Tino hyppäsi viimeisen ohjurin yli. Huomasin vasta siinä vaiheessa, että olin unohtanut leventää kujan loppua. Levensin sitten vähän ja otin uudestaan, jolloin meni virheittä. Kepeille tuli yhteensä 3 tai 4 toistoa.

Loppurata puomille sujui mallikkaasti ja puomi oli ihan ok. Vauhti ei edelleenkään ollut päätä huimaava, vaikka reippaassa laukassa sujuukin. Kontakti oli hyvä, mutta ensimmäisellä kerralla Tino lähti kontaktilta ilman vapautuskäskyä, kun kokeilin hämätä nykivällä liikkeellä. Toisella kerralla poika olikin sitten tarkempana, eikä tullut pois ilman suullista lupaa :)

Pidemmän tauon jälkeen palasin vielä tekemään välistävetoja ensin namin ja sitten lelun kanssa. Nyt Tino hiffasi jujun jo paremmin, mutta näitä pitää kyllä harjoitella. Otin lisäksi muutamat pelkät takaakierrot, niin että lelu oli esteen takana palkkana.

Lopetimme muutamaan keppitoistoon, kun kujat oli nyt laitettu leväksi ja ajattelin että on ihan hyvä välillä juoksuttaa leveätä kujaa. Harjoittelin tässä samalla voimakasta sivuetäisyyttä, ei ongelmaa.

Kommentit