Arki on koittanut

Eilen minulla oli ensimmäinen työpäivä loman jälkeen. Olisihan se ollut mukavaa jatkaa lomaa, mutta onneksi viihdyn myös töissä.

Kävin illalla Ojangossa vapaatreenaamassa. Aloitin Tinon kanssa kujakepeillä, ohjurit lopussa ja viimeinen väli leveämpänä. Tino suoriutui oikein hyvin, joten kavensin alkua hieman (n. 6 ensimmäistä keppiä), niin että kuja oli ehkä sellainen 1½-2 cm kapea, mutta jätin lopun leveämmäksi. Tämäkin onnistui hyvin! Tein pari suhteellisen suoraa lähestymistä ja pari n. 180 asteen avokulmaa. Avokulmissa käytin apuna yhtä ohjuria auttaakseni Tinoa taipumaan ensimmäiseen väliin (eli ohjuri kiinni ensimmäisessä ja kolmannessa kepissä).

Tauon jälkeen teimme neljä toistoa keinulla, edelleen niin, ettei keinu laske ollenkaan, vaan nostan Tinon alas. Tällä kertaa Tino meni hyvin ja aika varmasti keinun päähän asti. Lopetin treenit muutamaan putkenohitus- sekä loppusuoraharjoitukseen.

Kommentit