Taistelu keppejä vastaan

Tänä viikonloppuna jännitetään MM-karsintoja ja olenkin ollut aika liimantuneena koneen ääressä katsoen livestreamiä. Kykenin kuitenkin irtaantumaan ruudusta hetkeksi eilen ja kävin Ojangossa.

Tinon vapaatreenit 16.7

Tino sai aloittaa hyppytekniikka-harjoituksien kanssa. Teimme ensin perussarjaa viidellä hypyllä. Ensimmäisellä yrityksellä Tino hyppäsi nätisti kaikki hypyt erikseen, mutta lähti jotenkin vähän ihmeellisesti ja sarja oli vähän hätäinen. Seuraavalla yrityksellä Tino hyppäsiskin jo kaksi viimeistä hyppyä yhdellä hypyllä. Laitoin tämän jälkeen palkan 4. ja 5. hyppyjen väliin, mutta kun otin koko sarjan uudestaan, niin toisti taas virheen (eli hyppäsi viimeiset hypyt yhdellä hypyllä). Kokeilin vielä saman homman uudestaan (kerran palkka 4. ja 5. hyppyjen väliin, jonka jälkeen uusi yritys viiden sarjalle), mutta sama homma toistui taas. (Videokooste on alempana, mutta siinä nyt vaan ensimmäinen virhetoisto ja sen korjausyritys.) Otin sitten viimeisen hypyn pois, kun en keksinyt muuta ratkaisua. Tämä onnistui, vaikka suoritus olikin jo vähän löysä. Jälkeenpäin tuli mieleen, että olisi voinut kokeilla ristikoilla sen viiden esteen sarjan.

Pienen tauon jälkeen siirryimme korkeuden arviointiin (35-40-45-35) yksittäisellä hypyllä. Videolta huomasin että Tino tekee aina sellaisen pikkuaskeleen ennen ensimmäistä pikkuhyppyä, jonka tarkoitus on toimia bumperina, ja lisäki istui huonosti parilla kerralla. Hyppykaari näyttää kuitenkin omaan silmään ihan hyvältä, vaikka tämä korkeudenarviointiharjoitus onkin haastavempi kuin se, mikä tehdään perussarjan yhteydessä.

Hyppytekniikkakooste videolla:


Sitten vuorossa oli taistelu keppejä vastaan, jonka hävisimme :( Aloitimme kapealla kujalla ja suoralla lähestymisellä. Menin itse keppien päähän palkkaamaan, mutta Tino jätti viimeisen välin pujottelematta. Teki tämän kaksi kertaa. Kokeilin sitten ottaa vastaan n. keppien puolesta välistä, mutta sama homma toistui. Sain onnistumaan, kun lähdin Tinon kanssa samaanaikaisesti liikkeelle ja juoksin rinnalla/hieman edellä, mutta kun yritin tätä uudestaan, niin tuli taas virheitä lopussa. Kokeilin myös leveämmällä kujalla, mutta Tinon itseluottamus oli selkeästi kärsinyt, ja toisti edelleen loppuosan virheet. Kyllä siinä tuli muutama onnistuminen, mutta liian paljon virheitä seassa.

Otin myös kepitreenit videolle, mutta olen nyt vaan katsonut viedot läpi enkä käsitellyt niitä julkaisukelvollisiksi. Katsotaan jaksanko vielä tehdä videoista koosteen ja laittaa tänne. Yllätyin videoita katsellessa siitä, että Tino aloittaa keppitreenit ihan hyvässä vauhdissa. Minusta on nyt tuntunut siltä, että Tino lähestyy keppejä hitaasti epävarmuuden takia, mutta videoiden perusteella epävarmuutta ei näy ensimmäisissä toistoissa. Mitään selkeätä syytä siihen, miksi viimeinen väli jää pujoittelematta ei ole nähtävissä. En tiedä olisiko kuitenkin kyseessä maltista. Tietenkin siinä vaiheessa, kun tulee useampi epäonnistuminen, niin silloin virheet johtuvat jo epävarmuudesta. Tämän näkee hyvin, kun Tino hidastaa loppua kohden ja tulee pois jo useamman välin ennen keppien loppua.

Ratkaisua ongelmaan ei siis löytynyt eilen treenatessa, mutta minulla on nyt kaksi vaihtoehtoa jatkolle. Koska kepitys näytti ensimmäisillä toistoilla yllättävän varmalta, viimeistä väliä lukuun ottamatta, niin voisi vielä kokeilla mitä tapahtuu, jos laittaa ohjurit loppuun. Jos vaikka ensin laittaisi tuplaohjurit, niin ettei pääse ali tai yli. Toinen vaihtoehto on palata hetkeksi huomattavasti leveämpään kujaan. Minun pitää nyt pohtia kumpaa vaihtoehtoa yritän.

Jottei treenit olisi loppuneet keppisekoiluun, niin teimme vielä pientä kuviota suoran putken ja parin hypyn ympärillä. Ihan vaan helppoja juttuja, jotta jäisi onnistunut fiilis.

Pippin pääsi myös irrottelemaan kentälle ja herra oli innoissaan :) Iron harjoitteli vuorostaan laukkaamista. Oikeassa laukassa ei edistystä, vaan tarjoaa vastalaukkaa, ristilaukkaa tai jotain seka-hyppelyä.

Kommentit