Fyssarikäynti 17.6

Meinasin jo unohtaa päivittää fyssarikuulumiset tänne. Perjantaina kävin siis Niina Sorvarin luona Aistissa, käsittelyvuorossa oli Iron ja Tino. Pippin pääsi myös turistina mukaan, kun jatkoimme matkaa fyssarikäynnin jälkeen äidille Espooseen.

Iron

Ironin lihaskunto on kehittynyt mukavasti edellisen käynnin jälkeen, joka oli n. 1½ kk sitten. Syviä lihaksia on taas ja takapäässä on enemmän massaa. Vaakakin näytti jo vähän päälle 8 kg, eli aika lailla normaali paino. Leikkauksen jälkeen paino tipahti n. 7½ kiloon.

Liikkuminen ravissa oli ok, paitsi silloin kun pompotti vasenta takajalkaa. Hidas kävely ei vielä ole ihan normaali, ja ympyrällä ulkotakajalka kulkee omaa reittiä. Pahempia jumeja ei ollut, vaan ainoa hieman tiukempi kohta oli lapojen takana.

Niina käsitteli Ironin vaan kevyesti ja sitten pikkumusta pääsi vielä vesijuoksumatolle 15 min. Tässä liike oli ihan hyvä. Alussa hidas vauhti oli vaikeampi, mutta lopuksi sekin onnistui jo mukavasti.

Ironin takajalat/takapää ei toimi vielä ihan moitteettomasti, vaikka liike saattaa näyttää ulkopuolisen silmiin normaalilta. Oikea takajalka on selkeästi huonompi kuin vasen. Saimme kuitenkin taas uusia jumppaohjeita, joilla pyritään samaan takapään hallinta vielä paremmaksi. Lisäksi yritän käydä uittamassa koiria kerran tai pari viikossa (jos vaan on ok keli), koska tämä olisi hyvää lisätreeniä Ironille. Sovimme kuitenkin ettei Ironia muulloin vielä päästetä juoksemaan vapaana, vaan vasta sitten kun takapään hallinta on palautunut.

Jatkamme toisin sanoen kuntouttamista ja seuraava fyssari olisi 6-8 viikon kuluttua.

Tino

Myös Tino oli saanut uusia lihaksia, vau! Tino on tehnyt kevyitä jumppia n. joka toinen päivä ja nämä ovat kyllä auttaneet. Edellisestä käynnistä oli n. 2½ kk. Nyt löytyi jo syviä lihaksia, mutta näitä pitää tietenkin vielä kehittää ja etenkin eteen pitää saada lisää lihasmassaa.

Liikkuminen oli ok, vaikkei sitä esitetty ihan hallitusti ;-) Tino on mielestäni aikaisemmin näyttänyt liikkeet rauhallisemmin, mutta nyt oli ihan intona. Ympyrällä ulkotakajalka jäi vähän ulos ympyrästä ja istumisessa oikea takajalka jäi välillä sivuun.

Tinolla oli vähän jumeja rintarangan kohdalla ja reagoi kun Niina käsitteli aluetta, mutta antoi kuitenkin käsitellä. Niina meinasi että kireydet johtunee siitä, että lihakset vielä kehittyvät ja ovat tämän takia välillä kireämmät.

Saimme joitain uusia jumppaliikkeitä, mutta jatketaan edelleen maltillista jumppailua, jotta lihakset saavat kehittyä rauhassa. Seuraavaa käynti 2-3 kuukauden kuluttua, jos ei tapahdu mitään erikoista.

Kommentit