Loppuviikon pientä treeniä ja muuta

BAT järjesti iltakisat torstaina (26.5), joissa olin töissä ja jäin ihan hetkeksi kisojen jälkeen vapaaharkkaamaan Tinon kanssa. Keskityimme ensin puomin alastulokontaktiin ja se sujui ihan kivasti. Teimme ohjauskuvioina takaakiertoa ja twistiä parilla hypyllä. Tino meinasi twistissä ensin kiertää koko esteen, mutta palkkasin siitä että tuli yli ja tämän jälkeen kuvio sujui hyvin.

Eilen lähdin katsomaan Stadi Games-kisoja, jotka olivat tänä vuonna Purinalla. Otin Tinon mukaan, kun eihän poika ole pitkään aikaan päässyt tutustumaan kisaympäristöön. Tino käyttäytyi oikein kivasti :) Tino olisi tietty halunnut tutustua kaikkiin, sekä ihmisiin että koiriin, joten hihnakäyttäytyminen ei ollut ihan parasta, kun neliveto oli päällä... Teimme muutamia temppuja ihmis- ja koiravilinässä, ja Tino keskittyi oikein hienosti. Ei päästy tekemään agia, kun kentällä ei ollut lämmittelyesteitä ja halli on edelleen käyttökiellossa.

Pippin ja Iron saivat eilen jäädä kotiin. En edelleenkään vie Ironia agi-kenttien lähelle, jos ei ole pakko. Pikkumusta innostuu siitä niin paljon ja vielä ei voi edes antaa tehdä jotain pientä, joten on parempi ettei ota mukaan ollenkaan, jos ei ole välttämätöntä.

Iron ulkoilee nyt maksimissaan n. 50 min kerralla. Aikaa voisi itse asiassa nostaa vajaan tuntiin tästä viikosta, joten sen ulkoilumäärät rupeavat kohta kuulostamaan normi-koiran elämältä. Vapaana oloa rajoitetaan kuitenkin edelleen ja vielä en ole uskaltanut päästää Ironia kokonaan vapaaksi, vaan pidän sitä flexissä silloin kun ohjelmassa on vapaana pitoa (eli n. joka toinen tai joka kolmas päivä, tällä hetkellä n. 15 min kerralla). Uskon että päästän pikkumustan vapaaksi vasta sitten, kun pojan lihaskunto on lähempänä normaalia. Ihan vaan varmuuden vuoksi.

Kommentit