Vihdoinkin ulkotreenit! Lisäksi Iron vesijumppailemassa

Eilen oli toimelias päivä. Päivällä kävin Pippinin ja Tinon kera tunnin lenkillä Virpin & whippettien kanssa. Iltapäivällä kävimme Ironin kanssa Aistissa vesijuoksumatolla ja illalla lähdin vielä Ojankoon talkoilemaan ja treenaamaan Tinon kanssa. Tino pääsi samalla juoksemaan ihastuttavien bc-tyttöjen, Pinton ja Pain, kanssa ja oli ihan intopinkeenä :D

Tinon ryhmätreenit 11.4

Parin viikon treenitauko ja talvitreenit sisällä matolla ovat takanamme. Nyt alkoi ulkokausi! Otimme vielä eilen aika lyhyet treenit, kun oli talkoot samalla, mutta Tino sai kuitenkin tuntumaa ulkokenttään.

Meillä oli helpohko rata, josta poika selviytyi oikein hienosti. Alussa oli ensin vähän kiemuraa, mutta sitten pari hyppyä suoraan ja siitä u-putkeen, jonka jälkeen hyppy takaa ja 180 astetta kepeille. Tino irtosi tosi hienosti suoralla ja lukitsi putken varmasti ja ehdin sitten hyvin tekemään pakkovalssia seuraavalle hypylle. Kepeistä meni ensimmäisellä yrityksellä ohi, mutta otin uudestaan ja sitten meni jo oikein. Palkkasimme muutaman kerran keppien päähän. Toisella kerralla niin, että tein alusta keppeihin saakka, eli yhteensä 7 estettä.

Siirryimme sitten tekemään puomia. Ojangossa on matala pentupuomi, eli muuten samanlainen kuin ”aikuisten” puomi on, mutta se on madallettu. Tein kerran pelkän puomin, nami ja lelu puomin päässä (nami pysähdyspaikassa ja lelu muutamien metrien päässä). Tino teki nätisti, vaikka onkin ollut taukoa viime kerrasta. Vauhti oli ok, ei mennyt kovaa, muttei myöskään hiljaa. Otin uudestaan putken ja hypyn kautta (nami ja lelu taas päässä) ja nyt meni jo kovempaa. Nyt pitää ruveta vähentämään namin ja/tai lelun käyttöä.

Treeneistä jäi tosi hyvä fiilis! Taitava nuorukainen!

Iron fyssarin luona, vesijuoksumatto 11.4

Iron käy siis n. kerran viikossa vesijuoksumatolla Aistissa, fyssarina Niina Sorvari. Iron on nyt ollut täysin oma itsensä, pirteä ja energinen, vaikka kyllä siitä usein näkee että on vähän masentunut tai pettynyt, kun on tylsää eikä kovin usein pääse mukaan minnekään.

Neurologi, joka leikkasi Ironin, kävi eilen tarkistamassa vointia. Sanoi leikkauskohdan turvotuksesta että siinä voi mennä noin kuukausi ennen kuin turvotus häviää kokonaan. Puuttuvasta asentotunnosta sanoi että vaatii vaan aikaa ja harjoituksia ennen kuin palautuu. Eli on tärkeätä että jumppia tehdään useita kertoja päivässä, jotta takapää aktivoituisi hyvin.

Muuten Iron on olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa, vaikka painoa onkin lähtenyt reilut ½ kiloa, kun vaivalla rakennettu lihaskunto on luonnollisesti päässyt katoamaan. Spondyloosi-löydöksestä ei tarvitse olla huolestunut neurologin mukaan, ja pikkumustalla, tai siis Quasimodolla, on tämän hetken voinnin perusteella kaikki mahdollisuudet kuntoutua hyvin.

Itse vesijuoksu sujui ihan mukavasti, edelleen hieman leveäraiteista liikkumista, mutta muuten hyvä. Oikea puoli on edelleen heikompi kuin vasen.

Kommentit