Fyssaria ja vesijuoksumattoa

Kävimme taas eilen Niina Sorvarin luona Aistissa. Tällä kertaa mukaan pääsivät Iron ja Tino.

Tino fyssarin luona

Tinolle oli varattu lyhyempi aika tsekkausta varten ja Niina käsitteli samalla kevyesti. Liikkumisessa ja taipumisessa ei oikeastaan ollut huomauttavaa. Luusto ja lihaksisto ovat symmetriset, nivelten liikkuvuudet olivat normaalit.

Kireyttä löytyi rintarangan loppuosan ja lannerangan alkuosan kohdista. Tämä johtunee etenkin vetämisestä ja jarrutuksista (esim. kun liikkuu vapaana ja jarruttaa voimakkaasti kovasta vauhdista). Vetäminen on kuitenkin nyt ajoittain ollut parempi (eli siis vetänyt vähemmän). Olen nyt ottanut pannan taas useammin käyttöön valjaiden sijaan, jotta vetämiseen olisi helpompaa puuttua. Toki Tino vetää edelleen etenkin kun on innostunut ja lenkin alussa.

Saimme joitain helppoja/kevyitä jumppaliikkeitä syvien lihaksien kehittämiseen ja Niina sanoi että näillä harjoituksilla pärjätään varmaan n. kolme kuukautta. Lisäksi oli puhetta että ruokaa voisi nostaa. Tino vaan on aika kova kuluttamaan kaiken minkä syö ;-) Painoa pojalla on nyt n. 18½ kg.

Iron fyssarin luona, vesijuoksumatto

Yleiskunto eilen: Iron liikkui hyvin käynnissä, ravissa lievää ataksiaa, seistessä symmetrisen oloinen, ei asentotuntoa kummassakaan takajalassa, selkäarven kohta hieman kerännyt nestettä. Takajalat tuntuivat hieman etujalkoja kylmemmiltä.

Koska meillä oli ilta(päivä)aika, niin neurologit olivat jo lopettaneet työpäivänsä, mutta Niina lupasi jutella neurologin kanssa, ja tapaamme lekurin sitten varmaan ensi maanantaina, kun meillä on aikaisempi aika. Niina poisti tikit ja suuntasimme sitten vesijuoksumatolle.

Iron oli vesijuoksumatolla eilen n. viiden minuutin ajan. Oli hieman hoippuvaa ja suorajalkaista askellusta, mutta poika oli kuitenkin reipas näin ensikertalaiseksi. Viikon kuluttua taas uudestaan :-)

Kotona jatkamme jumppien kanssa ja lisäksi koitetaan aktivoida takajalkoja enemmän, jotta verenkierto ja asentotunto paranisi. Lenkkejä ruvetaan pikku hiljaa pidentämään muutamilla minuuteilla per viikko. Kun leikkauksesta on kuusi viikkoa, niin yhden lenkin pituus on max 15-20 min.

Kommentit