Ekskursio Heurekaan, ja elämää

Kävimme eilen Heurekassa osallistumassa Koirien geenitutkimukseen. Pippin ja Iron ovat osallistuneet aikaisemmin, joten tällä kertaa oli Tinon vuoro. Tino suoriutui tehtävästä oikein mallikkaasti. Istui nätisti paikoillaan, eikä reagoinut lainkaan kun näytteenottaja pisti neulalla. Olin aika yllättynyt mallikkaasta käytöksestä, odotin edes jonkunlaista tassun nykimistä, mutta ei. Reipas poika!

Minulla oli myös Pippin ja Iron mukana (odottivat kylläkin autossa näytteenoton ajan) ja kävimme kävelemässä sateisessa Tikkurilassa. Iron pari lyhyempää pätkää ja Pippin ja Tino vähän pidemmällä lenkillä.

Jatkoimme vielä autolla Tammistoon, kun piti käydä Erokankaasta hakemassa korjaustarvikkeita Tinon petiin… Siitä lähtien kun Ironilta meni selkä, Tino on jatkanut tuhojaan. Tinohan on jo nuorempana vähän maistellut petiään, muttei mitenkään pahasti ja tämä loppuikin ja pentu oli pitkään kiltisti yksin ollessa. Nyt on sitten kolmatta viikko vissiin joka päivä yksin ollessa syönyt jotain. Tilanne on vähän parempi kuin pari viikkoa sitten, mutta toi tavaroiden nakertaminen on tainnut jäädä vähän päälle. Nyt Tinolla on pari päivää ollut sellainen aktivointipallo mihin voi laittaa nappuloita ja tuhoaminen on hieman rauhoittunut, muttei loppunut. Tänään jätin pallon lisäksi pojalle Kong Wobbler lelun (sellainen pyramidi johon voi laittaa nappuloita). Saas nähdä olisiko tästä enemmän apua. Noin puolet Tinon aamupalasta on nyt laitettu noihin leluihin, joten poika saa tehdä vähän töitä ruokansa eteen.

Olen myös miettinyt pitäisikö Ironille antaa jonkun samantyyppisen lelun, jotta topilaalla olisi enemmän virikkeitä. Tiedän ettei tällaista lelua voi antaa Pippinille, koska se on niin hullu lelujen kanssa ja viskoo niitä ympäri kämppää, mutta Iron voisi ehkä käyttäytyä rauhallisesti aktivointilelun kanssa. Pitää harkita.

Ironin voinnissa ei enää näy selkeätä parantumista, mutta tämä lienee normaalia, kun on jo olosuhteisiin nähden aika hyvässä kunnossa. Poika on pirteä, ravistelee (vähän holtittomasti kylläkin) ja venyttelee, mutta asentotunto takajaloissa uupuu vielä ja selkäarven kohta on melko turvonnut (nestettä).

Kommentit