Viimeiset ohjatut treenit Keravan hallissa

BAT on vuokrannut lämpimän hallin Keravassa viimeisinä vuosina, mutta nyt on aika luopua hallista. Ensi viikolla alkaa hallin tyhjentäminen, joten eilen meillä oli viimeiset ohjatut treenit hallilla. Iron jäi luonnollisesti kotiin lepäilemään, mutta Tino ja Pippin pääsivät mukaan.

Tinon ryhmätreenit

Leenan kanssa harjoittelimme sokkaria kuuden esteen ratapätkällä. Aloitimme ensin vahvistamalla että Tino tulisi hyvin ohjaavaan käteen ja siirryimme vasta sitten sokkarin pariin. Palkkasin useamman kerran sokkarista, kun ohjaava käsi vaihtui ja jatkoin vasta sen jälkeen ratakuviota. Sokkari onnistui oikein kivasti, kunhan muistin vaihtaa ohjaavaa kättä tarpeeksi aikaisin, muuten Tino lähti kaarrattamaan.

Pidimme taukoa ja kävimme sitten tekemässä puomia kokonaisuudessaan kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla Tino taisi vähän kompuroida omiin jalkoihinsa puomin keskiosuudella ja horjahti, mutta sai koottua itsensä ja jatkoi hyvin loppuun. Pelästyin itse että nyt tipahtaa, mutta onneksi tasapaino löytyi! Otin uudestaan varmistaakseen, ettei jäänyt kammoa ja nyt tasapaino säilyi läpi puomin ja vauhti oli tosi hyvä. Loppuun hieno pysähtyminen ja vapautin aika nopeasti lelulle.

Taas taukoa ja kujakeppien kimppuun, teemana kulmat. Ensin pelkät kujat ja sitten hypyn tai putken kautta. Avokulmat sujuivat tosi hienosti, mutta umipulka oli haastavempi ja sitä piti helpottaa. Vaikeassa umpikulmassa Tino kiersi kepit kokonaan (on aikaisemmin yrittänyt kakkosväliin, jos on ollut liian vaikea kulma), mutta kun teimme pari helpompaa lähestymistä, niin myös vähän vaikeampi kulma onnistui.

Lopuksi harjoittelimme vielä ihmisnuolta yhden hypyn avulla. Tino tuntui hyvin ymmärtävän harjoituksen idean, kun jätin sen valmiiksi vinoon istumaan. Nyt pitäisi vaan pikkuhiljaa laittaa istumaan enemmän suoraan ja saada Tino kokoamaan itsensä siitä käännökseen.

Tinon esteet olivat eilen 20 cm korkeudella.

Kommentit