Treenit 24.2

Kyselin keskiviikkona eläinlääkärikäynnin yhteydessä jos olisi nyt alkuun syytä rajoittaa Ironin liikuntaa (eturauhastulehduksen takia), mutta lekuri ei ollut sitä mieltä ja sanoi että pistoksen pitäisi helpottaa oloa jo seuraavana aamuna, eli torstaina. Näillä tiedoilla uskalsin lähteä eilisiin harkkoihin. Eilen sain myös pissaviljelyn tulokset ja siitä ei ilmennyt mitään poikkeavaa, eli eturauhastulehdus on todennäköisin syy oireisiin.

Tinon vapaatreenit

Ensin hyppytekniikkaa harjoitellen korkeutta yhdellä hypyllä, korkeus 15-20-25-15 cm. Tino hyppäsi nätillä kaarteella, ei edes vaikuttanut hosuvan, oho!

Seuraavaksi teimme puomin alastulokontaktia. En ollut ihan tyytyväinen siihen. Tino löysi paikan hyvin sekä namitargetilla että ilman, mutta vauhti ei ollut optimaalinen. Ongelmana on tietenkin se että teen pelkkä alastuloa, eikä siinä ole niin helppoa kiihdyttää, kun lähtö tapahtuu paikoiltaan, mutta minua mietityttää silti. En oikein tiedä miten suhtautua tähän…

Tuosta vauhtiasiasta voisi sanoa että olen ehkä vähän hysteerinen… Olen herkkä sille jos Tino hidastaa, mutta toisaalta olen ruvennut huomamaan että välillä pojan on pakko saada hidastaa, jotta ehtisi ajatella. Tämä koskee tietenkin vaan uusia ja vaikeita asioita.

Emme ehtineet tehdä pahemmin muuta kuin hyppyharjoitusta ja kontaktia ennen Ironin treenejä, mutta Ironin treenien yhteydessä kävimme Tinon kanssa ”pikkupuolella” tekemässä pieniä ohjauskuvioita. Ensin takaakiertoa, joka sujui oikein kivasti. Kerran Tino suoritti hypyn edestä, kun oma sijoittuminen oli huono, mutta muuten haki hyvin taakse. Lisäksi tuli tehtyä poispäinkäännös. Tämä onnistui tosi kivasti kun ohjaus oli selkeä ja oikea-aikainen (yllätys…).

Lopuksi vielä ensin kaksi hyppyä suoraan ja loiva 180 asteen käännös seuraavalle hypylle. Suorassa olevien hyppyjen kanssa samalla linjalla oli vielä putki houkuttelemassa, mutta sain Tinon hyvin ohjauksella (ja pienellä Tino huomautussanalla) kääntymään, vaikka näin kuinka putki imi poikaa, etenkin ensimmäisellä toistolla. Vähän putkihulluutta ilmassa…

Ironin ryhmätreenit

Tarja oli kouluttamassa ja hän oli tehnyt oikein kivan ja sopivan tasoisen radan. Radalla tuli muun muassa yhden hypyn leijeröinti, pussilta ja pituudelta tiukka käännös sekä kolmen hypyn välistäveto. Iron suoriutui oikein mallikkaasti näistä.

Virheitä tuli vissiin vaan kepeille. Pujottelu jäi kerran kesken kun lähdin liian aikaisin valssiin ja kun kepit tultiin uudestaan toisesta suunnasta avokulmasta, niin sisäänmenon kanssa oli ongelmia. En jäänyt hinkkaamaan sitä, koska Iron oli siinä vaiheessa jo väsähtänyt.

Iron aloitti oikein kivalla vauhdilla, mutta väsähti normaalia nopeammin. En tiedä olisiko edellispäivän antitestosteronipistoksella ollut vaikutuksia tähän, vai mikä oli, mutta lopetin sitten treenit aika lyhyeen.

Kävin ennen treenien päättymistä tekemässä pientä motivaatiotreeniä pikkupuolella, mutta tuntui siltä ettei Iron silloinkaan ollut parhaassa vireessä. Tein sitten vaan jotain pientä ja lopetin.

Kommentit

  1. Hidastus on vaan positiivista jos se tarkottaa ajattelemista! :) oppii uudet asiat huomattavasti nopeammin. Vaikeus onkin tunnistaa tämä opitusta tai muuten hitaasta menemisestä..

    VastaaPoista
  2. Sano muuta! Hidasteleminen esim. kun tekee vaikeaa keppikulmaa on selkeästi ajattelemista. Silloin Tino lähtee vauhdilla ja hidastaa siinä vaiheessa kun etsii oikean sisäänmenon ja sitten taas kiihdyttää, mutta puomin alastulosta en ole ihan varma...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti