Hyppytekniikkaa ja keppikulmia

Eilen oli pitkästä aikaa pari tuntia vapaatreeniaikaa BAT-hallilla. Tai, onhan siellä vapaata arkisin päiväsaikaan, mutta itse olen siihen aikaan töissä, joten vapaatreenailu on jäänyt aika vähäiseen. Tämän takia myös hyppytekniikka-treenit ovat olleet aika minimaaliset nyt talven aikana. Eilen sain kuitenkin niitäkin tehtyä.

Pippinin vapaatreeni

Pippin sai tehdä perussarjaa viidellä hypyllä mini-väleillä (onhan herra melkein mini). Nämä tuntuivat sujuvan paremmin kuin medi-välit. Hyppytekniikka-treenit  ovat kyllä hyvää jumppaa Pippinille.

Pippin pääsi lisäksi lopuksi hurjastelemaan lelun kanssa ympäri hallia.

Ironin vapaatreeni

Tein ensin hyppytekniikka-treeniä. Aloitimme perussarjalla, viidellä hypyllä. Ensimmäisellä kerralla kosketti rimoja hieman, mutta skarppasi sitten. Oli ehkä alussa turhan intona eikä keskittynyt. 

Sitten vielä peruskaari-harjoitusta. Tätä emme ole päässeet tekemään hyppykurssin jälkeen, joten Iron ei heti muistanut mistä piti mennä jotta pääsisi lelulle. Onnistui muutaman toiston jälkeen ihan kivasti.

Toisena harjoituksena teimme kulmia kepeille kujakeppien avulla. Tuli hyviä toistoja 180 asteen avo- ja umpikulmasta.

Tinon vapaatreeni

Tinokin sai aloittaa treenit hyppytekniikalla. Ensin perussarjaa speed bumpeilla (neljällä ”hypyllä”). Mittasin välit vissiin aluksi turhan lyhyiksi ja Tinolla oli vaikeuksia mahtua niihin. Pidensin vähän ja nyt oli parempi, mutta tosiasia on kyllä että maksien kuusi jalkaa meinaa tehdä tiukkaa, etenkin kun on lelu edessä targetina. Voi olla että pitää kokeilla jos laittaisi palkan johonkin astiaan, ettei olisi niin selkeästi näkyvissä tai vaihtaa ”tylsempään” leluun.

Lisäksi muutamat peruskaari-harjoitukset. Tinokaan ei ole tehnyt näitä vähään aikaan ja reitti oli ensin kysymysmerkkinä pojalle. Ei tullut puhtaita in-and-out laukkasuorituksia, mutta kunhan harjoitus palautuu Tinolle mieleen, niin eiköhän asia korjaannu.

Teimme lopuksi vielä keppikulmia kujakepeillä keskittyen n. 180 asteen avo- ja umpikulmiin, lähestyminen hypyn kautta. Avokulma oli tosi hyvä! Sain hyvin lähetettyä etäisyydeltä hypyn kautta kepeille. Umpikulma oli vaikeampi, Tino ei olisi malttanut kiertää ensimmäisen kepin, joten tein aavistuksen loivemmalla kulmalla ja tämä onnistui tosi kivasti.

Kun kerrankin pääsi vapaaharkkailemaan, niin olisi ollut niin paljon asioita mitä olisi ”pitänyt” tehdä Tinon kanssa. Puomia olisi pitänyt harjoitella, ohjauskuvioita olisi ollut kiva tehdä ja lisäksi pitäisi aloittaa oikean hypyn opettaminen (Tinon veli Kumma onkin ehtinyt aloittaa ne harjoitukset, katsokaa blogista). Yritän kuitenkin aina pitää mielessä että Tino on vielä nuori ja teimme jo paljon asioita jotka vaativat ajattelua, joten päädyin siihen ettei tällä kertaa tehdä muuta kuin hyppytekniikkaa ja keppikulmia. Hyvä minä ;-)

-----------------
Ja tässä muuten vihdoinkin meidän viime kisojen (13.2.2011) videot.

Kommentit