Viimestely-treenit ennen Eckerötä

Kävimme heti aamusta tekemässä viimestely-treenit Eckerötä ajatellen. Halusin lähinnä Ironin kanssa tehdä kierroksia nostavia treenejä ja nostattaa pojan itsetuntoa. Eli suunnitelmissa oli helpot ja lyhyet/ nopeatempoiset treenit. Treenasin kaikkien koirien kanssa kolme lyhyttä pätkää.

Pippinin kanssa tein lähinnä pieniä kivoja pätkiä. Meidän treenit eivät enää ole kovin tavoitteelliset, kun herrakin on jo ainakin osa-aikaeläkkeellä. Pippinillä oli kivaa ja pääsi lisäksi tänään äidille hoitoon ja hemmoteltavaksi, eli ei tällä kertaa lähde mukaan Eckerö-reissuun.

Ironin kanssa tein ensin lyhyttä ratakuviota. Samalla putki-puomi erottelu, ensimmäisellä kerralla meni putkeen, mutta sitten kuunteli tarkemmin. Toisena pätkänä tein keppejä, suht. helppoja kulmia/ lähetys kauempaa. Kolmantena pätkänä sitten käännösharjoituksia ja yksi eteenmeno. Ironilla oli hyvä vauhti ja tekemisen riemua!

Tinon kanssa aloitin takaa-kierroilla hypylle. Yritin parhaani mukaan tehdä Peten oppien mukaan, jopa kädet taskuissa jotta saisin oman ohjaamisen loogiseksi. Toimi hyvin ja Tino teki tosi hienosti! Seuraavalla pätkällä jatkoin Peten oppeja pakkovalssin kera, taas kädet taskuissa. Tino luki edelleen ohjausta hyvin! Viimeisellä pätkällä teimme pentupuomia. Kontaktipaikka tuntuu olevan jo aika varma Tinolle ja Tino on hyvin oppinut keskittymään eteen ja vapautan aina kun katsoo eteen.

Huomenna ennen kukon laulua pakkaudumme autoon kohti Eckerötä! Omista koirista Iron ja Tino lähtevät mukaan, Iron kisaamaan ja Tino kisa-turistiksi tutustumaan maailmaan :)

Kommentit