Kvarkin kennelpäivä

Mia oli järjestänyt yhteisen päivän Kvarkin koirille RIMA:n hallilla su 28.11. Ohjelmassa oli hyppytekniikkaa ja motivaatiota/ leikkimistä Vappu Alatalon opeissa. Olipa mahtava ja antoisa päivä! Kiitos kaikille, etenkin Mialle järkkäämisestä ja Vapulle positiivisestä koulutustavasta.

Tässä videokooste Tinon ja minun puuhista. Ensin hyppytekniikkaa ja sitten leikkimistä. Teimme perussarjaa ja kasvavaa perussarjaa, lisäksi pentukaaria mutta se treenipätkä ei tullut kuvattua.

Sain paljon ajateltavaa leikkimisestä Tinon kanssa. Tino tykkää juosta lelun kanssa ympäri kenttää, muttei tule tarjoamaan lelua minulle kovinkaan usein, vaikka tuleekin kutsusta lelun kanssa luokse. Aluksi teimme hallittua leikkimistä, niin että pyysin Tinoa aina irrottamaan otteensa lelusta ja istumaan, jonka jälkeen kutsuin taas kiinni leluun. Sitten Vappu halusi nähdä mitä käy kun Tinolle antaa lelun, noh, Tinohan kaarratteli pitkin hallia, suoritti yhden hyppysarjan ja yhden toisenkin esteen mennessä... Sain sitten luvan kutsua toiseen leluun kiinni :) Lopuksi harjoittelimme leikkimistä kahdella lelulla, joka sujui hyvin.

Vapun kotiläksy oli että seuraavan kuukauden aikana en saisi päästää Tino rallittamaan itsekseen lelun kanssa, aina pitää olla toinen lelu itsellä johon voin kutsua Tinon kiinni. Lisäksi Tino ei saa ottaa leluja minulta ilman lupaa, jos esim. roikotan narulelua kädessäni. Jos yrittää lellulle, niin sitä ei kielletä vaan estetään käden avulla. Lisäksi irrottamisessa ei aina tarvitse käyttää käskyä, vaan riittää että ystävällisesti ottaa niskaharjasta kiinni. Toimi muuten todella hyvin!

Kommentit