HAU:n agi-kisat 27.11 ja treenit 25.11

Tänään suuntasimme kisoihin n. 1 ½ kuukauden kisatauon jälkeen. Päivän kunniaksi oli noin -10 astetta, joten lämppääminen ja jäähdyttely oli hieman haastavaa. Kisat olivat Purinalla.

Päivämme alkoi kahdella hyppyradalla, tuomarina Anne Viitanen. Iron liikkui ensimmäisellä radalla aika tasaisella vauhdilla, ei mikään nopea muttei myöskään hirveän hidas. Tuloksena oli virheetön rata. Kepeille varmistelin ja siinä meni vähän aikaa sisäänmenossa, mutta oli kyllä haastava kulma ja lisäksi putki houkuttelemassa. Meinasin unohtaa välistävedon keppien jälkeisen hypyn jälkeen ja tämä kohta oli todella hidas ja epäonnistunut. No, sain sentään tsempattua kohdan virheittä! Muut kuviot onnistuivat ihan mallikkaasti.

Toinen hyppyrata meni ratavirheittä pienellä yliajalla. Radalla tulikin pari kohta jotka veivät enemmän aikaa, muuten Iron liikkui pätkittäin ihan ok vauhdilla. Keppien jälkeen meinasin itse törmätä putkeen ja hukkasinkin hetkeksi oikean putkenpään. Lopussa tuli lisäksi pitkä kaarros suoran putken jälkeen, kun en saanut Ironia käännettyä tarpeeksi ajoissa.

Päivämme päättyi Anne Saviojan agilityradalla, josta tuloksena hieman yliaikaa, muuten virheetön suoritus. Iron oli huomattavasti hitaampi tällä radalla. Positiivista oli onnistunut niistosokkari, missä Iron kääntyi todella hyvin nuollen siivekettä, sekä se että Iron meni radan kolme viimeistä hyppyä taas reippaammin - on aina mukavempaa päättää rata siihen että koira etenee :)

Ironin radat.

Meidän tämän hetkinen SM-nollatilanne on 4 agi-nollaa ja 1 hyppy-nolla, tupla puuttuu.

Treenit 25.11

Torstaina oli Ironin ryhmätreenit, kouluttajana Anne Savioja. Iron meni reippaasti, loppua kohden vähän hidastui - olisi voinut lopettaa hieman aikaisemmin. Iron teki töitä todella hienosti, kunhan itse olin tarkkana oman ajotuksen kanssa jottei käännökset venähtäneet.

Pippini pääsi hetken vapaaharkkailemaan ennen Ironin treenejä. Oli tohkeissaan ja teki töitä tosi kivasti.

Tinon kanssa tein takaakiertoja hypylle sekä putkikuvioita. Tino tykkää putkista, epäilen että siitä on tullut vähän putki-hullu...

Kommentit